Euroopan komissio tutkii mahdollista sellukartellia – yllätysvierailuja ainakin UPM:n ja Stora Enson tiloihin

Euroopan komissio tutkii mahdollista sellukartellia. Komissio on ilmoittanut huolensa siitä, että sellumarkkinoilla toimivat yhtiöt ovat voineet rikkoa EU:n kilpailuoikeussääntöjä.

Metsäyhtiö UPM kertoo, että komission kilpailuviranomainen on aloittanut tänään ennalta ilmoittamattoman tarkastuksen sen tiloissa. 

–  Komissio on ilmaissut huolensa siitä, että tarkastuksen kohteena olevat sellumarkkinoilla toimivat yhtiöt ovat saattaneet rikkoa EU:n kilpailuoikeussääntöjä, jotka koskevat kartellien ja kilpailun rajoittamista koskevien käytäntöjen estämistä.

– UPM:llä ei tässä vaiheessa ole tietoa tarkastuksen lopputuloksesta. UPM tukee komissiota sen tutkinnassa, eikä voi kommentoida käynnissä olevaa tutkintaa, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Komission yllätysvierailuja useisiin yhtiöihin

Myös Stora Enso vahvisti tiedotteessa, että viranomaiset ovat olleet vierailulla sen Helsingin-toimistossa.

–  Stora Enso on ollut osa Euroopan komission tarkastusta, ja Suomen kilpailu- ja kuluttajaviranomainen on suorittanut tarkastuksen yhtiön pääkonttorissa Kanavarannassa Helsingissä.

– Stora Enso tekee täyttä yhteistyötä viranomaisten kanssa, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Komission mukaan yllätysvierailuja on tehty useisiin EU:n jäsenmaissa sijaitseviin puusellua tuottavien yhtiöiden toimitiloihin. Komissio ei yksilöi tiedotteessa yhtiöitä, joiden toimitiloihin on tehty yllätysvierailuja. 

Komission mukaan yllätysvierailuissa on kyse vasta alustavista tutkimuksista.

–  Se, että komissio on toteuttanut tällaisia tarkastuksia, ei tarkoita sitä, että kohteina olevat yhtiöt olisivat syyllistyneet kilpailuoikeussääntöjen vastaiseen toimintaan, komission tiedotteessa kerrotaan.

Lue myös:

    Uusimmat