Euron reput aiheuttivat satojen ihmisten ja useiden tuntien jonot – "korvauksia mietitään"

Sadat ihmiset jonottivat mysteerituotteilla täytettyjä reppuja eilen Järvenpään Citymarketissa.

Järvenpään Citymarket myi eilen yhdellä eurolla reppuja, jotka olivat täytettyjä kaupan tuotteilla.

Tarjous veti kaupan täyteen väkeä, ja paikalle muodostui pitkät jonot, kun sadan repun eriä jaettiin tasatunnein.

– Paikalla oli noin kolmensadan ihmisen jono kahdeksasta neljään myymälän sisällä, kertoo Järvenpään Citymarketin kauppias Markku Hautala.

Myynnissä oli yhteensä tuhat reppua, joista suurin osa oli täytetty peruselintarvikkeilla. Joukossa arvotavaraakin, sillä neljään oli piilotettu tablettitietokoneet, neljään kapselikahvinkeittimet ja neljään 50 euron lahjakortit.

Kaupan Facebookissa julkaisema kuva paljastaa tilanteen avaamisen aikoihin aamukahdeksalta.

Tunteet kuumenivat

Facebookissa leviävän kirjoituksen mukaan tunteet kiristyivät kaupassa iltapäivällä, kun kävi ilmi, ettei kaikille reppua riitä.

Osa halukkaista oli ehtinyt jonottaa paikalla jo useamman tunnin, ja tilanne kärjistyi jopa tönimiseksi.

Hautala myöntää, että sadat ihmiset jäivät ilman kiihkeästi haluttua reppua, mutta riitoja tai kiilaamista hän ei todistanut.

– Puoliltapäivin kyllä kävi tapaus, jossa vartijat ohjasivat jonoa toiseen suuntaan. Tässä yhteydessä jotkut ihmiset joutuivat ehkä väärään järjestykseen.

– Noin neljäkymmentä ihmistä menetti paikkansa jossain vaiheessa. Nyt mietimme, miten pystyisimme korvaamaan tämän heille.

Väkimäärä yllätti

Hautala myöntää, että väkimäärä yllätti.

– Parhaamme yritimme, että kaikki olisi mennyt asiakkaiden kannalta reilusti ilman kiusaa. Olihan tämä meillekin aikamoinen positiivinen yllätys, kuinka paljon tämä herätti mielenkiintoa ihmisissä.

– Tämä on meidän tapa kiittää asiakasta kerran vuodessa tekemällä jotain ihan jopa pöljääkin.

Kaupan tapahtumat jatkuvat tänään muun muassa juureksilla täytettyjen ämpärien myymisellä kahdella eurolla.

Lue myös:

    Uusimmat