EU tuomitsee Venäjän lisääntyneen sotilaallisen läsnäolon Ukrainan rajalla – ulkoministeri Haavisto: "Ei tällaista pitäisi tapahtua Euroopassa 2020-luvulla"

3:45
Tunnelma Ukrainan ja Venäjän rajalla on kireä. Myös sotilasliitto Nato on vaatinut Venäjää lopettamaan provokaation.

EU-maiden ulkoministerien kokouksessa on tuomittu Venäjän sotilaallisen läsnäolon lisääntyminen Ukrainan rajoilla ja Krimin niemimaalla. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kuvailee jännitteen kiristymistä erittäin huolestuttavaksi.

– Näimme, että Venäjällä on siitä päävastuu ja Venäjä voi tehdä myös toimia lievittääkseen jännitettä, Haavisto sanoi.

Euroopan unionin ulkosuhteita johtava Josep Borrell on kertonut EU vetoavan Venäjään, että maa vetäisi joukkonsa pois Ukrainan rajalta. Borrellin mukaan venäläisjoukkojen vahvuus Ukrainan rajoilla ja Krimillä on 150 000. Borrell ei paljastanut lähdettä tiedolleen.

– Kyseessä on suurin määrä Ukrainan rajalle sijoitettuja venäläisjoukkoja koskaan. On selvää, että se on huolestuttavaa, Borrell sanoi.

Videokokouksessaan EU-ulkoministerit keskustelivat Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban kanssa. Haaviston mukaan Kuleba pyysi EU-maita kertomaan kannoistaan suoraan Venäjälle.

– Näin Suomi on juuri tässä toiminut, Haavisto sanoi.

Presidentti Sauli Niinistö kävi viime viikolla pitkän puhelinkeskustelun Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Niinistö esitti tuolloin Putinille vakavan huolensa kärjistymisestä joukkojen siirtelyn myötä.

Näin Niinistö kommenoi tilannetta MTV Uutisille viime viikolla:

6:16

"Ei tällaista pitäisi tapahtua"

Haavisto arvostelee Venäjän toimia Ukrainan rajoilla ja huomauttaa, että joukkojen kokoaminen naapurimaan rajalle on huolestuttavaa.

– Ei tällaista pitäisi tapahtua Euroopassa 2020-luvulla, Haavisto totesi.

Haavisto kertoi myös, että Ukrainan ulkoministeri Kuleban mukaan väkivaltaisuudet ovat lisäntyneet Itä-Ukrainassa viime aikoina.

Haavisto huomautti, että Suomella on tärkeä rooli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin tarkkailumissiossa kontaktilinjalla Itä-Ukrainassa. Kokouksessa Haavisto kysyi ukrainalaiskollegaltaan, mitä tarkkailun puitteissa voitaisiin tehdä vielä enemmän.

– Ministeri Kuleba totesi, että erityisen tärkeää olisi tehdä tarkkailua myös Donbassin puolella, kun nämä tarkkailijat pääsevät liikkumaan kontaktilinjan yli, Haavisto sanoi.

Ei pakotteita valmistelussa juuri nyt

Ulkoministerikokouksessa keskusteltiin myös muista Venäjään liittyvistä asioista, kuten vangitun venäläisen oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin tilanteesta. Viikonloppuna EU-maat vetosivat Venäjään, että Navalnyin tulisi saada kunnollista hoitoa.

Haavisto kuvailee tilanteen vaikuttaneen hyvin huolestuttavalta, kun viikonloppuna tuli tietoa Navalnyin terveyden nopeasta heikentymisestä ja arvioita siitä, että tämä voisi menettää henkensä hetkenä minä hyvänsä.

Venäjän vankilavirasto ilmoitti tänään, että syömälakossa oleva Navalnyi siirretään rangaistussiirtolan sairaalaan. Viraston mukaan Navalnyin terveydentila on "tyydyttävä".

– Toivottavasti näillä kannanotoilla oli vaikutus. Tätä huolta pyrittiin ilmaisemaan, Haavisto pohtii.

Kokouksen jälkeen EU:n Borrell totesi, että uusia Venäjän-vastaisia pakotteita ei ole valmistelussa juuri nyt.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja