EU-johtajat puivat tänään Lähi-itää, Ukrainaa ja maataloutta

Brysselissä alkaa tänään kaksipäiväinen EU-huippukokous, jonka asialista on laaja. Yksi kokouksen pääteemoista on se, miten EU voi tukea kipeästi lisää apua kaipaavaa Ukrainaa.

Suomesta kokoukseen osallistuu pääministeri Petteri Orpo (kok.)

Orpo kertoi keskiviikkona tiedotteessa korostavansa kokouksessa Ukrainalle annettavan tuen lisäämistä. Orpon mukaan myös EU:n puolustusyhteistyötä ja Euroopan puolustusteollisuutta on vahvistettava.

– Yksi keino tähän on Suomen johdolla tehty yhteensä 14 EU-maan aloite siitä, että Euroopan investointipankin roolia vahvistettaisiin eurooppalaisen puolustusteollisuuden tukemisessa, Orpo sanoi.

Onko Suomella mitään mahdollisuutta vaikuttaa Yhdysvaltain Ukraina-apuun? 4:54
Katso myös: Onko Suomella mitään mahdollisuutta vaikuttaa Yhdysvaltain Ukraina-apuun?

Venäjän keskuspankilta jäädytettyjen varojen tuotot Ukrainalle?

EU-johtajat keskustelevat todennäköisesti myös siitä, miten Venäjän keskuspankilta jäädytettyjen varojen tuottoja voitaisiin ohjata Ukrainan tukemiseen. EU:n ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell kertoi keskiviikkona esittäneensä neuvostolle, että jäädytetyistä varoista saatuja tuottoja ohjattaisiin Ukrainan tukemiseen. Ehdotuksessa niistä 90 prosenttia ohjattaisiin Ukrainalle EU:n rauhanrahaston kautta ja 10 prosenttia EU:n oman budjetin kautta.

Ukrainan lisäksi kokouksen agendalla ovat muun muassa Gazan tilanne ja EU:n laajentumisneuvottelut. Johtajien on määrä päättää myös siitä, avaako unioni jäsenyysneuvottelut Bosnia-Hertsegovinan kanssa. EU-komissio suositti neuvotteluiden avaamista viime viikolla.

Kokouksen agendalla on myös maatalous. Maanviljelijät ovat osoittaneet viime viikkoina mieltään useissa Euroopan maissa.

Lue myös:

    Uusimmat