EU-johtajat: Laiton maahanmuutto saatava kuriin – Sipilä: Pikaratkaisuja ei ole

Brysseliin tänään kokoontuneet EU-maiden johtajat ovat yhtä mieltä siitä, että unionimaiden pitää vähentää laitonta maahanmuuttoa ja suojella omia rajojaan.

Kuudentoista EU-maan päämiehet etsivät tänään sunnuntaina Brysselissä järjestetyssä epävirallisessa työtapaamisessa keinoja muuttoliikkeen hallintaan. Keskustelu käytiin sekä ulkoisista toimista, ulkorajavalvonnasta että unionin sisäisistä toimista.

Kokouksen koolle kutsunut Saksan liittokansleri Angela Merkel oli toiveikas sen suhteen, että kokouksen tulosten pohjalta voidaan edetä torstain varsinaisessa huippukokouksessa.

Myös Suomea kokouksessa edustanut pääministeri Juha Sipilä uskoo, että käyty keskustelu auttaa saavuttamaan päätöksiä torstaina käyvässä huippukokouksessa.

– Eteenpäin päästiin ja onhan siellä varmasti asioita, joista ei olla yksimielisiä. Mutta selkeästi on kokonaisuuksia, joista on selkeitä näyttöjä, että yhteisiin toimiin päästään. Pitäähän meidän samaan aikaan muistaa, että juuri syissä vaikuttavat monet asiat, kuten ilmastonmuutos, joihin mitään pikaratkaisuja ei tietenkään ole, Sipilä totesi MTV Uutisten haastattelussa.

Keskustelussa korostettiin sitä, että kaikki jäsenmaat ovat yhteisesti vastuussa ratkaisun löytämisestä muuttoliikekysymykseen.

– Meidän on pyrittävä löytämään muuttoliikkeen hallintaan kokonaisvaltainen ratkaisu. Lähtökohtana on helpottaa hädänalaisten elämää ja vähentää näin ihmisten tarvetta lähteä kodeistaan.

Ulkoisissa kysymyksissä esille tulivat myös erilaiset järjestelyt lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa, mukaan lukien niin sanotut alueelliset maihinnousukeskukset, joiden osalta todettiin tarve jatkoselvittelyihin.

– Suomi on jo vuosia ottanut pakolaisia suoraan YK:n pakolaisleireiltä. Näin pystytään auttamaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia. Ja vielä niin, että salakuljettajat ja rikolliset eivät hyödy. Tämän käytännön toivon yleistyvän.

Tämänpäiväisen päämiesten epävirallisen työtapaamisen tarkoituksena oli luoda edellytyksiä Eurooppa-neuvoston työlle alkavalla viikolla. EU-maiden päämiehet käsittelevät muuttoliikettä Eurooppa-neuvostossa tänä torstaina.  

Lue myös:

    Uusimmat