Mainos

EU ei kyennyt sopimaan Albanian-avusta

EU:n ulkoministerit eivät päässeet tänään yksimielisyyteen toimintatavasta, jolla EU:n apu Albaniaan voitaisiin toimittaa turvallisesti perille. Brysselissä pidetty kokous epäonnistui yrityksessään muovata yhteinen päätöslauselma asiasta.

EU:n suurista jäsenmaista erityisesti Iso-Britannia ja Saksa vastustivat sotilaallisten joukkojen lähettämistä suojaamaan avustusoperaatiota.

Erimielisyyttä oli myös puheenjohtajamaan Hollannin esityksestä, jonka mukaan hankkeen johto tulisi antaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestölle Etyjille.

Italia ja Ranska ovat alustavasti antaneet ymmärtää, että ne voisivat lähettää rajoitetusti joukkojaan Albanian puolelle pitämään yllä järjestystä. Mistään EU:n nimissä toteutettavasta yhteisestä hankkeesta ei tehty päätöstä.

EU:n ulkoministerit sopivat viikko sitten alustavasti Hollannin Apeldoornissa, että Albaniaan pyritään lähettämään siviileistä, poliiseista ja sotilaista koostuva avustusjoukko. Sen toiminnan turvallisuuden takaaminen on kuitenkin osoittautunut hyvin visaiseksi päätökseksi.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.