Etikettimokia ja porttikielto – vieläkö muistat nämä hätkähdyttävät hetket Linnan juhlista?

Linnan juhlissa tänä vuonna legendat ja nuoret tulokkaat kohtaavat. 

Itsenäisyyspäivän vastaanotto, tuttavallisemmin Linnan juhlat, on kerta toisensa jälkeen yksi vuoden seuratuimpia tapahtumia. Juhlissa nähdään vuosi toisensa jälkeen upeita pukuja ja ilahduttavia persoonia. 

Glamourin joukkoon mahtuu usein myös kömmähdyksiä ja suoranaista törttöilyäkin. Vieläkö muistat nämä legendaariset sattumukset?

Arto Mellerin pikavisiitti

Runoilija Arto Melleri saapui Linnan juhliin vuonna 1992 kumppaninsa Nadja Pyykön kanssa. Mellerin visiitti jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän oli niin tukevassa humalassa presidentti Mauno Koivistoa kätellessään, että hänet ohjattiin heti takaoven kautta ulos. 

Hjalliksen flirttailu

Hjallis Harkimon naismarkkinoilla oli vuosituhannen alussa varsin vilkasta. Avioeropaperit ex-vaimo Leena Harkimon kanssa jätettiin vuonna 2003 siinä vaiheessa, kun suhde Merikukka Forsiuksen kanssa oli jo julki. Samana syksynä Hjallis ja Merikukka kuhertelivat estoitta Linnassa, mistä paikalla niin ikään ollut Leena Harkimo oli selvästi vaivaantuneen oloinen. 

Porttikielto Linnaan

Ohjaaja-näyttelijä Kari Väänänen sai vuonna 1983 ikuisen porttikiellon Linnaan silloisen puolisonsa Sanna Fransmanin kanssa. Syynä oli pariskunnan riehakas käyttäytyminen. Sittemmin porttikielto on kumottu, ja Väänänen on myöntänyt katuvansa asiaa.

Juice juhli kraka otsalla

Juice Leskinen oli yksi ensimmäisistä rocktähdistä, joka sai kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle vuonna 1986. Legendaarinen muusikko taisteli hiostavaa ilmaa vastaan tyylilleen ominaisella tavalla: Mies kietoi kravatin otsalleen hikinauhaksi. 

Jonna Tervomaan nännit veivät huomion

Laulaja Jonna Tervomaa edusti Linnassa vuonna 2005 kullanhohtoisessa iltapuvussa. Harmillisesti puku nappasi huomion hieman väärällä tavalla, sillä Tervomaan nännit näkyivät läpi jo kaukaa. Myöhemmin Tervomaa pahoitteli tapahtunutta kotisivuillaan, mistä johtuen sivut kaatuivat valtaisan lukijamäärän vuoksi. 

Veltto Virtasen tervehdykset

Kansanedustaja Veltto Virtanen saapui Linnaan vuonna 2007 etiketin vastainen baskeri päässään. Baskeri ei jäänyt kuitenkaan ainoaksi etikettivirheeksi, sillä velttomaiseen tapaansa mies kumartui suutelemaan presidentin kättä ja tuuletti jälkeenpäin rauhanmerkkiä näyttämällä. 

Jenni Haukion lusikkamoka

Vuonna 2009 puheenaiheeksi nousi Jenni Haukion etikettimoka. Haukio teki virheen juoden kahvia kupista, jossa oli lusikka pystyssä. Etiketin mukaan lusikka pitäisi laskea lautaselle ennen juomista.

Umayya Abu-Hannan lahja presidentille

Toimittaja Umayya Abu-Hanna ojensi presidentti Tarja Haloselle lahjan kättelyn yhteydessä. Kyseessä oli hänen tyttärensä kirjoittama kirje. Asiantuntijoiden mukaan lahjan ojentaminen oli tyystin etiketin vastaista. Lisäksi myös Abu-Hannan a-linjainen mekko, jonka helmaan oli printattu tyttären kuva, jakoi yleisön mielipiteet voimakkaasti. 

Lauri Ylönen rikkoi avec-etiketin

The Rasmus -yhtyeen laulajana tunnettu Lauri Ylönen viis veisasi Linnan juhlien etiketistä avecin suhteen. Etiketin mukaan avec voi olla ainoastaan vakituinen puoliso, mutta Ylönen toi mukanaan ystävänsä Siiri Nordinin

Jari Tervon kättely

Kirjailija Jari Tervo työskenteli toimittajana 1980-luvulla. Hän aiheutti skandaalin vuonna 1984, kun hän toimittajana lyöttäytyi kättelyjoukon jatkoksi ja meni estoitta kättelemään presidentti Mauno Koivistoa. Tervo sai tempustaan porttikiellon, joka myöhemmin kumottiin. 

Arja Korisevan pillerihattu

Laulaja Arja Korisevan asuun kuului vuonna 1990 pyöreä pillerihattu. Hattu oli tehty, koska mekkoa varten ostettua kangasta jäi yli. Hattu näyttää edestä pieneltä, mutta sen takaosaa koristaa valtaisa rusetti. 

Anni Sinnemäen hihaton paita

Kansanedustaja Anni Sinnemäki saapui Linnan juhliin vuonna 2000 Kerkko Koskisen kanssa. Sinnemäki aiheutti saapuessaan etikettimyrskyn, sillä hän oli valinnut päälleen hihattoman paidan, joka näytti iltapukujen keskellä erittäin arkiselta. Valkoiseen paitaan hän oli yhdistänyt oliivinvihreän maxihameen. Paidan ja hameen välistä vilkkuva vatsa korosti arkista vaikutelmaa.  

Mr. Lordin avec yksin Linnaan

Avecin ei myöskään odoteta saapuvan juhliin, jos itse kutsuttu henkilö estyy tulemasta. Mr. Lordin, eli Tomi Putaansuun, vaimo Johanna Askola-Putaansuu kuitenkin edusti Linnassa yksin vuonna 2006, kun Lordi itse ei suostunut tulemaan Linnaan ilman maskia.

Itsenäisyyden juhlavuosi näkyy Linnan juhlissa 1:21

Kaikki Linnan juhlista täältä.

Suora lähetys Linnan juhlista MTV.fissä kello 18:30-21:50

Lue myös:

    Uusimmat