Ethän kuulu tähän surulliseen joukkoon? Netflix lakkaa toimimasta kokonaan yhdellä käyttäjäryhmällä

Netflix ja muut suoratoistopalvelut lakkaavat toimimasta Nintendo Wii -käyttäjillä tammikuun lopussa, uutisoi muun muassa Engadget.

Nintendon Wii -konsoli tuli markkinoille vuonna 2006. Todella suositun ja mullistavaksikin kutsutun pelikonsolin toiminnot alkavat kuitenkin nyt vähentyä, sillä Nintendo on päättynyt sulkea kokonaan Wii Shopin, Wii-konsolin kauppapaikan.

Kauppapaikan sulkeminen tarkoittaa sitä, ettei WiiWare ja Virtual Console -pelien ostaminen ole enää mahdollista, mutta niin ei ole enää niin kutsuttujen Wii Channels -kanavien. Muun muassa Netflix onkin yksi noista kanavista.

Wii Shop lakkaa toimimasta 31. tammikuuta 2019. Nintendon mukaan samalla lakkaavat toimimasta myös Netflix ja muut suoratoistopalvelut kaikilla Wii-käyttäjillä.

Nintendo ilmoitti muutoksesta alun perin jo viime syksynä, mutta nyt se alkaa tulla yhä useammille käyttäjille ajankohtaiseksi. Netflix onkin nyt Engadgetin mukaan ottanut yhteyttä Wii-käyttäjiinsä ja julkaissut sivuillaan ilmoituksen, joissa suoratoimistopalveluiden loppumisesta ilmoitetaan.

Netflixin mukaan käyttäjillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hankkia uusi laite, jos suoratoistopalvelun käyttämistä haluaa jatkaa.

Miten sujuu retropeli Super Marion pelaaminen Nintendolla 20 vuoden tauon jälkeen? Katso suoritus alla olevalta videolta!

Miten sujuu Super Mario Bros Nintendolla 20 vuoden tauon jälkeen? 1:49

Lue myös:

    Uusimmat