Hyvää koulutusta ja asennetta pidetään johtajuuden peruskivinä, mutta pitääkö pomoksi haluavan tehdä ylitöitä ja pukeutua jakkupukuun? Entä miten halua edetä uralla kannattaisi tuoda esille? Kauppatieteiden tohtori Minna Hiillos neuvoo.
Ammattitaito
Hanki itsellesi hyvä koulutus, jonka päälle rakentaa – oli se sitten ammattikoulun kokki tai tohtorin tutkinto. Johtajalla täytyy olla hyvä ammattitaito. Kysymyksiä, joita rekrytoijat miettivät, ovat: osaako tuo ihminen tämän homman tai onko hänessä potentiaalia kehittyä?
Asenne
Osoita, että haluat olla positiivisesti mukana työyhteisössä. Rekrytoijat miettivät, onko henkilöllä sellainen asenne, että hän tulee hyvin toimeen työyhteisössä. Persoonaan liittyvät asiat voivat korostua esimerkiksi myyntityössä, jossa vaaditaan vahvoja kommunikointitaitoja.
Täydennyskoulutus
Laadukkaalla täydennyskoulutuksella on erittäin suuri merkitys työmarkkinoilla. Se on merkki siitä, että on eteenpäin pyrkivä. Lisäksi asiat muuttuvat nykyään niin nopeasti, että on suorastaan huolestuttavaa, jos ansioluettelosta ei löydy mitään täydennyskoulutuksen kaltaista toimintaa.
Täydennyskoulutukset ovat myös hienoja paikkoja verkostoitua. Esimerkiksi MBA-tutkintoa suorittava viettää kaksi vuotta yhden ryhmän kanssa. Tutkinnon jälkeen voi paitsi pitää yhteyttä omiin opiskelutovereihin, liittyä alumneihin ja verkostoitua sitä kautta muidenkin kanssa.
Kehityskeskustelu
Halu mennä eteenpäin uralla kannattaa ehdottomasti tuoda kehityskeskusteluissa rakentavalla tavalla esiin. Voit kertoa, millaisia asioita olet saanut aikaan, ja että tunnet, että rahkeita olisi isompaankin ja uusiin haasteisiin. Ihan suoraan ei välttämättä kannata sanoa, että ”haluan pomoksi”, mutta kiinnostuksensa esimiestehtäviin voi ilmaista.

