Espoossa kuolleena löydetyssä miehessä ulkoisen väkivallan merkkejä – kuusi ihmistä otettu kiinni

Espoossa kerrostaloasunnosta kuolleena löydetyn miehen epäillään tulleen tapetuksi, kertoo poliisi. Tapaukseen liittyen on otettu kiinni kuusi ihmistä, joista osaa on kuulusteltu tänään.

Espoon keskuksessa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta löydettiin kuollut mies eilen iltapäivällä. Poliisi sai ensimmäisen ilmoituksen mahdollisesta väkivallanteosta jo aiemmin, aamulla kello 7.30 aikaan. Vielä tuolloin ei kuitenkaan löydetty mitään rikokseen viittaavaa.

– Ilmoitus oli ollut ympäripyöreä ja vähän väärään osoitteeseenkin, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jyrki Kallio avaa.

Myöhemmin iltapäivällä poliisi sai uuden ilmoituksen, minkä jälkeen Reviisorinkatu 5:ssä sijaitsevasta asunnosta löydettiin kuolleena alle 40-vuotias mies.

Miehiä ja naisia otettu kiinni

Poliisi uskoo miehen joutuneen henkirikoksen uhriksi. Tapausta tutkitaan tappona, sillä miehestä on löydetty merkkejä ulkoisesta väkivallasta. Kallio ei kommentoi rikoksen tarkempaa tekotapaa, mutta kertoo, että teon epäillään tapahtuneen eilisen aikana.

Kuusi ihmistä on otettu kiinni asiaan liittyen. Henkilöt tavoitettiin eri puolilta pääkaupunkiseutua, Kallio kertoo.

– Joukossa on niin miehiä kuin naisiakin. He ovat kaikki täysi-ikäisiä.

Osaa kiinniotetuista on kuultu. Kallio ei avaa kuulustelujen sisältöjä esitutkinnan keskeneräisyyteen vedoten.

Poliisi on toivonut, että asiasta jotain tietävät ottaisivat yhteyttä Länsi-Uudenmaan poliisiin joko puhelimitse numeroon 0295 413 031 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.espoo@poliisi.fi.

Lue myös:

    Uusimmat