Espoolainen Roosa otti antaumuksella aurinkoa seitsemän tunnin ajan – sai elämänsä opetuksen jätettyään aurinkorasvan laittamatta: "En osannut olettaa, että voisi käydä mitenkään pahasti"

Osaatko levittää aurinkovoidetta oikein? Moni tekee saman virheen – katso ohje 2:01
Osaatko levittää aurinkovoidetta oikein? Moni tekee saman virheen – katso ohje

Espoolainen Roosa on aina ollut ahkera auringonottaja. Tähän asti palamiselta säästynyt nainen sai juhannusviikolla kuitenkin kivuliaan opetuksen. Nyt hän haluaa toimia varoittavana esimerkkinä muille auringonpalvojille.

Roosa Paadar, 26, nautti juhannusviikon helteisestä säästä aurinkoa ottamalla. Edellisenä päivänä hän oli saanut kehonsa etupuolelle hyvän rusketuksen, joten seuraavana päivänä Roosa päätti lähteä hankkimaan rusketusta selän puolelle.

– En palanut edellisenä päivänä ollenkaan, sain vain hyvän rusketuksen. Näin ollen en osannut olettaa, että voisi käydä mitenkään pahasti, Roosa taustoittaa.

Seitsemän tuntia auringossa

Nainen vietti auringon alla noin seitsemän tuntia. Roosa ei ollut koskaan aiemmin oikeastaan palanut auringossa, joten hän ei kokenut tarvitsevansa aurinkorasvaa.

– Totta kai katsoin välillä ihoa, että miltä se näyttää. Valkoiselta se näytti, ei sen kummemmalta. Ihmettelin vähän, miksei se näytä yhtään ruskealta, Roosa kertoo.

Aika kului nopeasti muun muassa lukemalla ja kavereiden kanssa puhelimessa jutellessa. Kun Roosa lähti kävelemään kotiinpäin, tunsi hän pientä nipistelyä kehossaan.

– En siinäkään vaiheessa osannut odottaa mitään tällaista, hän sanoo.

Selkään kreikkalaista jogurttia

Kotiin päästyään Roosaa kohtasi kuitenkin karu yllätys: selkä oli aivan tulipunainen. Hän soitti äkkiä poikaystävälleen, jotta tämä voisi tuoda naiselle aloe vera -geeliä ja rasvaa. Pariskunta suuntasi pian myös lääkäriin näyttämään Roosan palanutta ihoa.

– Lääkäri tutki ihoa ja sanoi, että pärjään kotona kipulääkkeillä, geelillä ja rasvaamisella. Näin myös tein. Laitoimme selkään myös kreikkalaista jogurttia. Toimenpiteistä oli paljon apua, Roosa kertoo.

palanut sensurointi photari

Tältä Roosan selkä näytti heti palamisen jälkeen. Kuva: Roosa Paadar

Selän iho parani noin viikossa siihen kuntoon, että Roosa pystyi pukemaan päälleen ja menemään ulos.

– Muistaakseni kuusi päivää olin sisällä, niin sanotussa aurinkokaranteenissa, hän sanoo.

Iho punoittaa edelleen

Vaikka juhannusviikosta on jo hieman aikaa, Roosan selkä punoittaa edelleen. Tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin heti alussa.

Välillä selkä ärtyi hieman uudestaan, sillä Roosa ei malttanut olla repimättä ihoa sen kesiessä.

– Vaikka minulle sanottiin, että älä revi, niin se on yllättävän koukuttavaa. Vähän kuin kuplamuovin poksauttelu, Roosa naurahtaa.

Iho on kuitenkin lähtenyt parantumaan hyvin. Kipulääkkeitä tai ylimääräistä rasvausta Roosa ei enää tarvitse.

– Totta kai rasvaan ihoni suihkun jälkeen, mutta ylimääräistä rasvausta se ei enää tarvitse. Iho on sillä lailla parantunut, hän summaa.

Roosa_paadar2

Roosan selkä näyttää tällä hetkellä jo paremmalta, mutta iho punoittaa edelleen. Kuva: Roosa Paadar

Ahkeraan auringonottoon muitakin syitä kuin rusketus

Ennen palamistaan Roosa otti aurinkoa aina, kun aikataulu ja säät sen sallivat. Roosa on asunut vuoden myös Espanjassa, jossa aurinkoa riitti. Talvisin hän on käynyt usein solariumissa.

Roosa myöntää, että auringonottoon liittyvät vahvasti ulkonäölliset seikat sekä halu ruskettua. Auringonpalvonnalle on kuitenkin myös muita tärkeitä syitä.

– Minulla ei ole aknea, mutta saan finnejä. Kun olen auringossa, niitä ei oikeastaan ole, hän kertoo.

Roosa sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja on kokenut auringosta olevan apua masennusjaksoihin.

– Sairaus on todella iso osa elämääni. Masennuskausi, masennukseen vaipumisen estäminen on minulle ehkä kaikista tärkeintä. Aurinko on aika hyvä apu siinä, nainen selventää.

Ajatusmaailma muuttui palamisen myötä

Roosa kertoo aina tiedostaneensa auringonoton vaarat ja mahdolliset seuraamukset.

– En minä niitä ole kuitenkaan älyttömästi pelännyt. Ehkä aiemmin en kokenut tarpeelliseksi miettiä riskejä, sillä en ollut vielä palanut tällä lailla. Nykyään olen sen asian suhteen viisaampi, hän pohtii.

Hurja palaminen vaikuttikin Roosan ajatusmaailmaan ja tottumuksiin auringonoton suhteen. Jatkossa hän aikoo käyttää aina aurinkosuojaa ja ottaa aurinkoa vähemmän.

– Palamisen jälkeen olen käynyt ottamassa pari kertaa aurinkoa. En missään nimessä takapuolelle, vaan etupuolelle. Olen suojannut itseni aurinkorasvalla, jonka suojakerroin on 50. Lisäksi olen ollut kerralla auringossa vain pari tuntia, Roosa kertoo.

Kokemus vaikutti niin Roosan kuin hänen läheistensäkin ajatuksiin auringonpalvonnasta.

– Varmasti läheisten ja ystävienkin suhtautuminen auringonottoon on muuttunut, hän miettii.

Rusketus kertoo vaurioista ihossa

Ihmisen ei tarvitse palaa, jotta iho vaurioituisi auringossa. Jo rusketus kertoo, että vaurioita on tapahtunut.

– Periaatteessa rusketus on aina merkki, että ihossa on vaurioita. Pientä vauriota on tapahtunut, ja sen takia rusketus muodostuu, selittää Terveystalon yleislääkäri Emilia Lagus

Jos auringonottoa ei lopeta ajoissa, lopputuloksena on palaminen. Useimmille ei ole haittaa esimerkiksi viidestä minuutista suorassa auringonvalossa, mutta jo ennen palamista ihossa alkaa tapahtua haittavaikutuksia.

– Iho veltostuu, ohenee, monet ihosairaudet pahenevat sekä ihosyövän riski kasvaa, Lagus luettelee.

Auringonotto voi johtaa myös esteettiseen vaurioon, valoelastoosiin. Sen seurauksena iho vanhenee, elastaani löystyy ja ihosta voi tulla nahkamainen ja löysä.

"Palamisen riskin kertoo UV-indeksi"

Lagusin mukaan auringonottoon liittyy myös se ongelma, ettei voi tietää, koska auringosta tulisi lähteä pois. Ruskettuminen ja palaminen näkyvät ihossa vasta tuntien kuluttua auringonotosta.

– Aurinkosuojan lisääminen ei tarkoita, että auringossa voisi olla ikuisuuden. Se lisää vain vähän ihmisen luontaista kykyä olla auringossa. Kuinka vähän, se riippuu aurinkosuojan SPF-luvusta, Lagus muistuttaa.

Lagus huomauttaa myös toisesta tärkeästä seikasta: ilman lämpötila ei kerro sitä, kuinka herkästi iho voi palaa.

– Palamisen riskin kertoo UV-indeksi. Jos UV-indeksi on kolme tai enemmän, pitää vimeistään huolehtia itsensä suojaamisesta. Pilvienkin läpi voi palaa, vaikka olisi tuulista ja viileää. Sekin on hyvä tiedostaa, hän sanoo.

Jokainen auringonpolttama kasvattaa ihosyövän riskiä

Lagus kertoo, että auringonpolttamat eivät jätä yleensä arpia. Palamisen haitoissa kysymys onkin lähinnä pitkäaikaisvaikutuksista.

– Joka kerta kun palaa, riski myöhempään ihosyöpään kasvaa. Joillekin tämä riski konkretisoituu, joillekin ei, Lagus sanoo.

Roosan tapauksesta Lagukselle tulee heti mieleen yksi sana: auts.

– Tärkeää on seurata ihomuutoksia ja tarvittaessa näyttää niitä lääkärille. Lisäksi on tärkeää suojata iho hyvin jatkossa, hän neuvoo.

– Parhaimmillaan tällaisesta voi oppia koko loppuelämäksi uuden tavan pitää ihostaan parempaa huolta, Lagus sanoo.

Ilkeät kommentit mietityttävät

Roosan ystävät ja läheiset ovat lähinnä tsempanneet naista ikävässä tilanteessa. Roosa jakoi kuvan selästään myös kahteen eri Facebook-ryhmään, joissa kaikki eivät olleet yhtä positiivisia.

– Huomasin, että eniten ilkeäksi luokiteltavia kommentteja tuli keski-iän ylittäneiltä naisilta. Totta kai jokaisesta ikäluokasta, sukupuoleen katsomatta, tuli ikäviä kommentteja, mutta suurin osa tuli vanhemmilta naisilta, Roosa kertoo.

Roosa joutui 14-vuotiaana rajun somekiusaamisen kohteeksi, jonka myötä ilkeät kommentit eivät enää hätkähdyttäneet naista.

– Se kasvatti luonnettani sen verran, että minua ei enää kosketa, mitä ihmiset minusta kirjoittavat, vaikka se onkin ikävää, Roosa sanoo.

Roosa kertoo kirjoittaneensa ilkeästi kommentoineille ihmisille ystävällisesti takaisin. Muun muassa hänen painoaan ja ikäänsä kommentoitiin ala-arvoiseen tyyliin.

– Omasta puolestani minua ei haittaa. Olen kuitenkin miettinyt, että entä jos minun paikallani olisi henkilö, joka loukkaantuu netissä kirjoitettavista kommenteista: miten hän reagoisi. Varmaan tulisi aivan hirveä fiilis, tuollaiset kommentit voisivat viedä koko itsetunnon, Roosa pohtii.

– Vähän ihmettelen, missä aikuisten ihmisten sosiaalisen median käyttäytymisetiketti on, hän toteaa.

Ikävien kommenttien lisäksi Roosa on saanut kuitenkin myös paljon tsemppiviestejä ja neuvoja palaneen selän hoitoon. Ihmiset ovat ottaneet häneen yhteyttä erityisesti Instagramissa, ja kertoneet muun muassa omista kokemuksistaan kroonisten kipujen ja mielenterveysongelmien kanssa.

– Ihmisille tuntuu olevan yllättävän helppoa tulla kertomaan minulle henkilökohtaisista ongelmistaan, ja minulla on suuri tarve heitä auttaa. Haluan tarjota ihmisille apua ja vertaistukea mielenterveysongelmiin sekä kroonisiin kipuihin Instagram-tilini kautta, Roosa kertoo.

Haluaa toimia varoittavana esimerkkinä

Roosa haluaa toimia varoittavana esimerkkinä muille auringonpalvojille.

– On varmasti minunlaisiani, jotka tykkäävät ottaa aurinkoa, eivät ole oikeastaan palaneet ikinä eivätkä osaa käyttää aurinkorasvaa. On hyvä tietää, että aurinkorasvan läpikin voi ruskettua, Roosa sanoo.

Nainen haluaakin korostaa sitä, että ihmiset ottaisivat aurinkoa vastuullisesti.

– Haluan, että ihmiset oppisivat virheistäni, eivätkä kantapään kautta kivuliaasti kuten minä, Roosa toivoo.

Lue myös:

    Uusimmat