Espanjassa elämää rakentava Nanna Karalahti avoimena perhearjestaan: "Välillä tulee huono omatunto"

Nanna Karalahti nauttii perheensä kanssa uudesta elämästä Espanjassa.

Entinen jääkiekkoilija Jere Karalahti ja hänen puolisonsa, yrittäjä Nanna Karalahti ottivat uuden askeleen elämässään viime syksynä kahden pienen lapsensa Alexian ja Jaxin kanssa ja muuttivat loppuvuodeksi Espanjan Marbellaan. Perhe rakastui elämäänsä Espanjassa ja pian Karalahdet suuntaavat takaisin etelän auringon alle. 

– Kokeilimme, millaista on asua siellä ja viihdyttiin tosi hyvin. Tein tosi paljon töitä siellä, mutta ei mennyt siirtymisiin ja muuhun kuitenkaan niin paljon aikaa siellä, Nanna Karalahti kertoi Hero-tapahtumassa Helsingissä keskiviikkona 12. helmikuuta. 

Vaikka töitä tehtiin Espanjassa ahkerasti Karalahdet ehtivät viettää runsaasti aikaa rauhassa perheenä. Nanna Karalahden mukaan yhteinen ajanvietto lasten kanssa on Espanjassa sujunut tietyllä tavalla mutkattomammin kuin Suomessa. 

– Kun siellä on se kesä. Periaatteessa kun tulet duunista kotiin vaikka kolmen aikaan, niin siinä alkaa ikään kuin uusi päivä. Siinä on vielä täyttä aurinkoa ja lämpöä, niin voi lähteä vaikka rannalle. 

Karalahtien pienet lapset, neljä vuotta täyttävä Jax-poika ja kaksi vuotta täyttävä Alexia-tytär viihtyvät myös erinomaisesti Espanjassa. Kun vanhemmat olivat syksyllä töissä, oli pienokaisten seurana lastenhoitaja. Tällä kertaa Karalahtien mukaan lastenhoitajaksi lähtee Nanna Karalahden äiti. 

Ennen Espanjaan suuntaamistaan Nanna Karalahti pääsee käväisemään lähempänä meren toisella puolella, nimittäin ystävänpäiväksi hän suuntaa ystävänsä kanssa Tukholmaan. Karalahden mukaan ystävänpäivä on hänelle nimenomaan ystävyyden juhlistamista ja nyt hän saa tehdä sitä harvinaisen rauhassa. 

– En ole pitkään aikaan ollut yötä pois kotoa. Niin ihan se on ihanaa, että saa nukkua. Se on vähän hassua, lapsien kanssa tietysti nukkuu vähän huonommin vielä. Se tekee ihan hyvää, saa nukkua kaksi kunnon yötä, niin sitä on ihan eri energiassa sitten. 

Karalahtien perheessä illat on pyhitetty yhteiselle ajanvietolle, eikä silloin tehdä töitä tai treenata. Vaikka sekä Jere että Nanna Karalahdella on runsaasti töitä tahoillaan sekä yhdessä, he pystyvät antamaan lähes poikkeuksetta iltaisin täyden huomionsa lapsilleen. 

Nanna Karalahti tekee suuren osan töistään etätöinä ja hän myöntää, että joskus älypuhelimelle suotu huomio lipsahtaa liian syväksi. 

– Periaatteessa olen aina vähän töissä. Aina, kun on se kännykkä, niin teet aina jotain. Mutta ei lasten kanssa, lapset pakottavat läsnäolemaan, eikä silloin pysty hoitamaan duuneja. Eikä viitsikään. 

– En halua olla se äiti, joka on koko ajan kännykällä. Välillä tulee huono omatunto, kun olet kännykällä ja lapsi huutaa vieressä kolmatta kertaa jotain. Siitä tulee tosi huono fiilis. Mutta Espanjassa sekin loppuu sitten kokonaan. 

Lue myös:

    Uusimmat