Espanjalaiskoneen kaappaaja pidätetty

Mielenterveysongelmista kärsinyt mies kaappasi tiistaina Iberia-lentoyhtiön matkustajakoneen Espanjassa, mutta antautui myöhemmin poliisille, kertoivat viranomaiset.

Kaapattu kone oli matkalla Sevillasta Barcelonaan ja siinä oli seitsenhenkisen miehistön lisäksi 123 matkustajaa. Kaappaaja oli pakottanut koneen laskeutumaan Valencian lentokentälle. Hän oli uhannut räjäyttää koneen lastiruumaan piilotetun pommin hallussaan olleella kaukosäätimellä. Mies vaati ensin konetta lentämään Ateenaan, sitten Tel Aviviin, kertoi Espanjan radio.

Javier Gomeziksi tunnistettu kaappaaja piti konetta hallussaan kolme tuntia, jonka jälkeen hän antautui konetta piirittäneille poliiseille keskusteltuaan ensin psykiatrinsa kanssa.

Kaappaaja oli itse päästänyt osan matkustajista vapaaksi ja loput - joukossa Sevillan kaupunginjohtaja - pääsivät turvaan tilanteen lauettua. Kukaan ei loukkaantunut kaappauksessa.

Poliisi kertoi myöhemmin, ettei miehellä ollut asetta eikä koneesta löydetty räjähteitä. Iberia-yhtiön edustajat ilmoittivat aiemmin tiistaina, että kolme "terroristia" olisi pitänyt konetta hallussaan.

Edellisen kerran Espanjassa tapahtui konekaappaus vuoden 1996 heinäkuussa, jolloin Madridista Havannaan matkalla ollut kone pakotettiin laskeutumaan Miamiin. Kukaan ei tuolloinkaan loukkaantunut kaappauksessa.
(STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat