Espanja palasi maailman valtiaaksi 13 vuoden tauon jälkeen – NBA-tähdestä turnauksen arvokkain pelaaja

Espanja päätti koripalloilun miesten MM-turnauksen maailmanmestaruuteen. Se murskasi Pekingissä MM-loppuottelussa Argentiinan 95–75 (43–31).

Espanja antoi Argentiinalle shokkihoitoa heti alusta lähtien livahdettuaan vajaassa kahdessa minuutissa 7–0-johtoon. Argentiina nousi jo kahden pisteen päähän 12–14:ään, mutta sen jälkeen Espanja karkasi toisella jaksolla 17 pisteen johtoon (31–14).

Aggressiivisella puolustuspelillä ja varsinkin riistoillaan MM-pudotuspeleissä loistanut Argentiina ei finaalissa päässyt hyödyntämään nopeita vastahyökkäyksiä. Espanja liikkui kentällä rivakammin, sulki korialustat ja kahmi levypalloja. Toivottomiin heittopaikkoihin ajautunut Argentiina näytti jopa väsyneeltä.

Espanja johti finaalin puolivälissä 43–31 ja kasvatti eron kolmannella neljänneksellä turvallisesti 19 pisteeseen. Argentiina piristyi hieman viimeisellä jaksolla, mutta Espanja kuittasi varmoilla vastaiskuilla.

Argentiinan neuvottomuutta kuvasi, kuinka eksyksissä välierässä 28 pisteellään Ranskan upottanut laitahyökkääjä Luis Scola oli finaalissa: hän avasi pistetilinsä Espanjaa vastaan vasta kolmannella neljänneksellä.

Maailmanmestaruus on Espanjan toinen. Edellinen on vuodelta 2006.

Turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin NBA:ssa pelaava Espanjan Ricky Rubio.

Lue myös:

    Uusimmat