Susijengin taistelu ei riittänyt – Espanjan NBA-tähdet ratkaisivat ottelun

Susijengi taisteli Espanjaa vastaan urhoollisesti, mutta taipui lopulta niukasti olympiakarsintaturnauksen välierässä.

Suomi oli vielä pari minuuttia ennen ottelun loppua voitossa kiinni, mutta kahden viimeisen minuutin aikana Espanja osoitti tasonsa ja kairasi voiton lukemin 81–74.

Susijengin esitys oli todella ennakkoluuloton ennakkosuosikkia vastaan. Suomi nousi avausjakson tappioasemasta kolmannella neljänneksellä peliin mukaan, ja taisteli kunnolla voitosta loppuun asti. Päävalmentaja Lassi Tuovi käski viisikkonsa neljännellä neljänneksellä paikkapuolustukseen, mikä näytti purevan hyvin. Loppua kohti Espanjan tähdet nousivat kuitenkin esiin ja takasivat voiton hallitsevalle Euroopan mestarille.

Punakeltaisten suurimmasta pistepotista vastasi NBA-tähti Willy Hernangomez 28pisteellä ja toinen NBA-mies Lorenzo Brown säesti hyvin 15 paunalla. Myös Santiago Aldama nakutti ottelussa 15 pistettä.

Susijengin parhaimmistoa pisteiden valossa olivat Andre Gustavson 15:llä, Mikael Jantunen 13:lla ja Edon Maxhuni 11 pisteellä.

Espanja eteni voitolla olympiakarsintaturnauksen finaaliin Bahamaa vastaan. Sen ottelun voittaja saa paikan Pariisin olympialaisiin.

Ensimmäinen puolisko

Susijengi laittoi Espanjalle hyvin kampoihin ensimmäiset 15 minuuttia eli kaksi neljännestä olympiakarsintaturnauksen välierässä, mutta sen jälkeen Espanja iski uuden vaihteen silmään. Espanja johtaa Suomea ottelun puoliajalla lukemin 38–30.

Suomi tahkosi vartin täysin tasatahtiin tilanteeseen 24–24, mutta sitten Espanja pääsi niskan päälle. Varsinkin Espanjan Lorenzo Brown löysi toisen erän loppua kohden heittojyvänsä. Hän nakutti kahden ensimmäisen neljänneksen aikana 13 pistettä. Brown on syntyjään yhdysvaltalainen, mutta sai Espanjan edustusoikeuden vuonna 2022. 

Suomen pelaajista Mikael Jantunen oli tehokkain kuudella pisteellä ja kahdeksalla levypallolla. Myös Olivier Nkamouah pussitti kuusi pistettä.

Susijengin heittopeli ei ollut ensimmäisellä puoliskolla parhaimmillaan, sillä 13:sta kolmen pisteen yrityksestä säkkiin meni vain kolme kappaletta. 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat