Muutos Barack Obamasta Donald Trumpiin on suuri ja pelottavakin, arvioi entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) Ylellä.
Amerikkalaiset ovat jakautuneet jyrkästi kahtia ja se voi näkyä ikävästi Trumpin kaudella, Aho sanoi. Hän johtaa nykyisin suomalaisen teollisuuden Venäjä-suhteita edistävän East Officen hallitusta.
Aho sanoo, että presidentti Trump ei pysty mitenkään palauttamaan menetettyjä työpaikkoja, koska teknologinen muutos on niin suuri.
Suomen kannalta Trumpin linjaukset amerikkalaisen työn ja tuotteiden suosimisesta ovat Ahon mielestä sikäli haasteellista, että jos kaikki alkavat toimia niin, pienet maat kärsivät helposti.
– Jos kaikki miettivät, miten suojaavat tuotantoaan, siitä ei seuraa mitään hyvää, Aho näkee.
Trumpin vaikutuksesta Euroopan tuleviin vaaleihin Aho arvelee, että populistiset liikkeet panevat toivonsa siihen, että populismi ottaa vallan Euroopassakin.
– Voi yhtä lailla käydä niin, että Amerikka esimerkkinä johtaa siihen, että Euroopassa maltillisuus vahvistuisi.
Ahon mukaan Trumpin perjantain virkaanastujaispuheesta tuli hänelle mieleen Suomen Maaseudun Puolueen edesmennyt perustaja Veikko Vennamo, joka halusi muun muassa pistää rötösherrat ojennukseen. Aho arvioi, että syyt Trumpin valtaannousulle ovat samantapaiset. Aho pitää Trumpia yhteiskunnan muutoksen ilmentymänä.
Miksi Venäjä-hysteria?
Aho hämmästelee kuitenkin länsimaiden Venäjä-hysteriaa, etenkin liittyen USA:n tulevaan ulkoministeriin , jolla on Venäjä-yhteyksiä. Tillerson on entinen öljy-yhtiö ExxonMobilin johtaja.
