Esapekka Lappi paljasti syyn vaisulle vauhdille – isoja virheitä jo testeissä

Rengasrikko pudotti Tänakin kärjestä 1:20
Videolla Ott Tänakin rengasrikko.

Citroenin Esapekka Lapin Korsikan MM-ralli on mennyt rajusti penkin alle. Pieksämäkeläinen lähti hakemaan asvalttirallista kärkisijoja, mutta on ennen sunnuntain kahta viimeistä erikoiskoetta vasta seitsemäntenä kaksi minuuttia kärkeä perässä.

Lappi on tuskastellut C3 WRC:n säätöjen kanssa koko kisan ajan. Pikku hiljaa paremmat asetukset ovat löytyneet, mutta auttamatta liian myöhään.

– On aina kiva ajaa näitä autoja, vaikka en ehkä näyttänyt sitä pätkien maalissa. Minun on vain vaikea teeskennellä, jos kaikki ei ole kunnossa. Olemme kuitenkin menneet oikeaan suuntaan, Lappi sanoi MTV Urheilulle.

– Meillä on aika erilainen auto eiliseen verrattuna. Monta asiaa on muutettu. Tällaisessa tilanteessa ei koskaan haluaisi olla, että pitää muuttaa autoa kesken rallin näin paljon. Meidän oli kuitenkin pakko reagoida. Olemme löytäneet vähän parannusta, mutta tämän enempää emme voi tehdä. Menimme vähän metsään testeissä jousituksen ja iskareiden kanssa. Koko ajan puuttuu vähän pitoa.

Myös tallikaveri Sebastien Ogier on ollut hukassa, mutta kokenut ranskalainen on kuitenkin kisassa kolmantena. Citroenin testit menivät pahasti vihkoon.

– Me olemme tehneet paljon muutoksia autoon, mutta se ei oikein reagoi. Iltapäivällä sain vähän kikkailtua pätkien välissä juttuja ja auto meni oikeaan suuntaan. Sinne suuntaan pitää mennä enemmän huomenna. Ikävä vaan, että sitten se ralli loppuu, Lappi päätti.

Lue myös:

    Uusimmat