Esa Lindell näkee Dallas Starsissa suuren muutoksen – "Meillä on tulivoimaisin jengi, mitä on koskaan ollut"

Esa Lindell iskee vastahyökkäykseen ja laittaa verkot tötterölle 0:44
Esa Lindell nousi helmikuussa vastahyökkäykseen ja laittoi verkot tötterölle – kuluvalla kaudella on syntynyt tehot 5+18 (NHL.comin kuvaa)

Puolustaja Esa Lindell valitsi aikoinaan oikean NHL-seuran ja Dallas Stars valitsi oikean pelaajan, kun varasi Lindellin kesällä 2012 kolmannella kierroksella.

Aina varman Lindellin ja äskettäin pudotuspelipaikkansa hyvissä ajoin varmistaneen Starsin symbioosi on kadehdittava. Varsinkin tämän kauden runkosarjassa Stars ja Lindell ovat huokuneet varmuutta, joka ennakoi Dallasille menestystä päätyyn saakka.

Nyt jos koskaan Dallasissa muistellaan kesää 1999. Silloin Starsin pelaajat ovat Jere Lehtisen johdolla viimeksi nostelleet NHL-mestaruuden kunniaksi Stanley Cupia.

Tilastojen pintapuolisellakin tutkiskelulla havaitsee, ettei Lindellin suoritustaso ole Starsissa heitellyt. Hänestä on kasvanut oman maalin eteen luja lukko.

– Alkuvaiheessa (AHL+NHL) piti mukautua joukkueen pelitapaan. Koin, etteivät hyökkäystaitoni olleet niin kärkiluokkaa kuin olisi pitänyt olla, 29-vuotias Lindell muistelee aikoja kymmenkunta vuotta sitten.

Valttina tasaisuus

Dallas ei ollut vielä 2010-puolivälin jälkeisessä NHL:ssä takuuvarma pudotuspelijoukkue.

– Tuli mietittyä, mitä kaikkea muuta pystyisin tekemään joukkuetta auttaakseni kuin hyökkäämään. Pelaaminen muuttui alivoimaan päin, vetojen blokkaamiseen ja hyvään puolustuspeliin.

– Tasaisuus on aina ollut juttu, johon olen pystynyt nojaamaan, Lindell kiteyttää etäyhteyden välityksellä Seattlesta, jossa Stars kohtaa seuraavaksi NHL:n viime vuosien laajennusjoukkueen Seattle Krakenin.

Lindellillä on Dallasin kiekkokulttuuriin poikkeuksellinen tuntuma, joten hän on oikea pelaaja vertaamaan nyky-Starsin iskukykyä seuran 2010-luvun miehistöihin. Starshan ylsi koronakaudella 2019–20 poikkeusoloissa aina NHL-finaaleihin saakka, mutta Tampa Bay puristi koronakuplassa mestaruuden voitoin 4–2.

– Olemme tainneet tehdä liigassa eniten maaleja (273), joten meillä on tulivoimaisin jengi, mitä on koskaan ollut. Joukkueessa on jo seitsemän vähintään 20 maalin miestä. Muutama kausi sitten olimme maalinteossa aika lailla Roope Hintzin hyökkäysketjun varassa, Lindell myöntää.

Dallas vahvisti kauteen lähdettäessä hyökkäystään Matt Duchenella, joka on tehnyt ammattimiehen ylpeydellä 24 maalia – toki vähemmän kuin Hintz, joka on osunut 27 kertaa. Kokemusta on tuonut myös maaliskuussa Calgarystä tullut puolustaja Chris Tanev, joka on ehtinyt pelata samassa pakkiparissa Lindellin kanssa.

– Innolla odotan, että playoff-pelit alkavat, 596 runkosarjapelin Lindell vahvistaa.

NHL:ää syksyllä Tampereella

Lindell on Mestiksessä tällä kaudella pelanneen helsinkiläisen Jokerien osaomistaja. Hän piipahtaa ensi pelikaudella Suomessa, kun Stars ja Aleksander Barkovin kipparoima Florida Panthers kohtaavat Tampereella NHL-runkosarjapelissä.

– Olen kuullut NHL:n muilta suomalaispelaajilta noista peleistä niin hyvää, että tuntuu, että sellaisessa pelaaminen on kerran elämässä -tilaisuus, Lindell hehkuttaa.

Lindellin ja Hintzin lisäksi Dallasin vakiokalustoon kuuluvat suomalaispuolustajat Miro Heiskanen ja Jani Hakanpää.

Lue myös:

    Uusimmat