Eroahdistus, äänipelko, dementiaoireilu ja aggressiivisuus lisääntyvät – myös koirilla: Yhä useampaa lemmikkiä hoidetaan ihmistenkin käyttämillä mielialalääkkeillä

Koirien käyttäytymis- ja ahdistushäiriöt ovat kasvussa – mitä tarvitaan koiran hyvinvointiin? 8:10

Koirien erilaiset ahdistus- ja käyttäytymishäiriöt ovat lisääntyneet ja niihin on alettu käyttää yhä enemmän erilaisia mielialalääkkeitä. Osaa näistä lääkkeistä käytetään myös ihmisillä. Viiden jälkeen käsittelee koirien mielialalääkitystä maanantain lähetyksessä.

Aiempaa useampi koira on ahdistunut. Koiran ahdistus voi näkyä erilaisina käyttäytymishäiriöinä. Tuoreen kansainvälisen nettikyselyn perusteella 85 prosenttia koiranomistajista raportoi käytösongelmista. 44 prosenttia näistä ongelmista liittyy koiran pelkoihin tai ahdistukseen.

Peloista ja ahdistuksesta juontuvat käytösongelmat vaikuttavat vahvasti koiran hyvinvointiin. Hyvin usein se myös lisää sen riskiä, että koira joutuu kodinvaihtajaksi.

Yleisiä koirilla diagnosoituja käytöshäiriöitä ovat esimerkiksi eroahdistus, äänipelko, dementiatyyppinen oireilu ja aggressiivisuus.

Koirille samoja mielialalääkkeitä kuin ihmisille

Koirien ahdistuneisuus on merkittävä ongelma, sillä pelkästään Suomessa koiria on noin 700 000. Yhä useamman koiran kohdalla apua on haettu mielialalääkkeistä.

Suomessa määrätään vuosittain mielialalääkkeitä noin tuhannelle koiralle.

Suomessa koirille myyntiluvallisia lääkkeitä ovat klomipramiini, jolla hoidetaan eroahdistusta sekä deksmedetomidiinigeeli, jota käytetään äänipelon hoitoon. Mutta koska markkinat Suomessa ovat melko pienet, lääkkeitä tuodaan maahan melko vähän.

Osa näistä lääkkeistä on samoja kuin ihmisilläkin, sillä lääkelaki mahdollistaa myös ihmislääkkeiden käyttämisen koirilla.

Koiran masennukselle ei ole lääketieteellistä määritelmää

Koiran masennusta on vaikea diagnosoida. Ihmisillä masennusta voi kartoittaa kysymyslomakkeella, mutta koirilta ei vastaavanlaisesti voi kysyä mitään.

Koiran tietynlaisesta käytöksestä voidaan kuitenkin tehdä oletuksia. Jos eläimen käytös on samankaltaista kuin masentuneen ihmisen, voi taustalla olla masennus.

Asiantuntijat muistuttavat, että pelkästään mielialalääkityksellä ei korjata mitään. Lääkityksellä voidaan auttaa koiraa helpommin oppimaan uudenlaisia käyttäytymistapoja käytösterapialla.

Onko lääkkeistä haittaa?

Lääkkeiden antamiseen liittyy aina mahdollisia haittoja, samalla tavalla kuin ihmisilläkin. Jotkut koirat voivat tulla jopa aggressiiviseksi tai välinpitämättömäksi.

Myös koiran ruokahalu voi muuttua, kuten myös kiinnostus ympäristöön. Osa taas pärjää hyvin niiden kanssa.

Missä tapauksissa koiralle määrätään mielialalääkkeitä? Voiko lääkkeillä olla haittavaikutuksia? MTV3-kanavan Viiden jälkeen -ohjelma käsittelee aihetta tänään klo 17 alkaen.  

Lue myös:

    Uusimmat