Ernest Lawson nähdään uuden ohjelman parissa: "Ihmiset ovat tehneet tunaroinnista todellista taidetta!"

Ernest Lawsonin luotsaama Rakettitiedettä? alkaa MTV3-kanavalla 25. elokuuta klo 21. 

Näyttelijä Ernest Lawson nähdään MTV3-kanavan lauantai-illoissa 25. elokuuta alkaen Rakettitiedettä?-ohjelman parissa. Lawson esittelee ohjelmassa nettivideoiden hurjimmat, hölmöimmät, sekä hulluimmat temput ja tieteelliset faktat niiden takana. 

Huimapäisten videoiden aiheuttaman jännityksen ja naurun ohella Rakettitiedettä? kertoo myös, miten tieteen avulla videoissa esitetyt temput voisivat oikeasti onnistua.

Lawson tunnetaan muun muassa Putous-ohjelmasta ja hän on koulutukseltaan opettaja. Hänen mukaansa vahingoista voi todella oppia, useammallakin tasolla. 

– Mielestäni olemme löytäneet erinomaisen tasapainon tieteen ja viihteen välillä. Itse opin ohjelmaa tehdessä ihan valtavasti uutta, ja vieläpä samalla kun nauroin. Rakettitiedettä? -ohjelman voisi hyvinkin lisätä pakolliseksi osaksi peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmaa, Lawson kertoo. 

Näyttelijä on innoissaan päästessään luotsaamaan koko perheen ohjelmaa, jonka pääosassa Lawsonin mukaan ovat erityisesti videoilla esiintyvät arjen sankarit. 

– Kaikille meille käy välillä vähän hassusti, mutta ohjelmassa mukana olevat ihmiset ovat tehneet tunaroinnista todellista taidetta!

Rakettitiedettä? MTV3-kanavalla lauantaina 25. elokuuta klo 21!

Lue myös:

    Uusimmat