Erikoinen käänne – nuori Miss Suomi -semifinalisti lähetetään Miss Maailma -kisoihin perintöprinsessan sijaan

Anni Harjunpää on Miss Suomi 2019 6:25
Anni Harjunpää on tuore Miss Suomi

Miss Maailma -kisoihin lähtee Dana Mononen.

Miss Suomi -organisaatio lähettää Miss Maailma -kisoihin perintöprinsessa Riikka Uusitalon sijaan semifinaalivaiheessa ennakkosuosikiksi nousseen Dana Monosen. Päätös on poikkeuksellinen, mutta siihen löytyy missikeisarinna Sunneva Kantolan mukaan luonnollinen selitys.

– Harkitsimme välivuoden pitämistä. Kävimme kuitenkin Miss Maailma -organisaation kanssa pitkän keskustelun, jonka jälkeen päädyimme ratkaisuun, että emme halua katkaista 60-luvulta alkanutta perinnettä kisojen kanssa, Miss Suomi -kisojen omistaja Sunneva Kantola kertoo.

– Ensimmäinen vaihtoehtomme edustajaksemme oli luonnollisesti Miss Suomen toinen perintöprinsessa Riikka Uusitalo, mutta hän ei työtehtävien ja opintojen takia päässyt osallistumaan kansainvälisiin kisoihin.

Kantolan mukaan Mononen on nappivalinta Miss Maailma -kilpailuun kansainvälisen taustansa ja kielitaitonsa takia. Miss Suomi -kilpailun semifinaalivaiheessa Mononen kävi kattavan More than Beauty Academyn koulutuksen. 

– Dana osoitti semifinaalivaiheessa, että hän pärjää myös kansainvälisillä kisalavoilla. Hän puhuu sujuvasti englantia ja ranskaa, Kantola jatkaa.

Helsinkiläinen Mononen, 19, on innoissaan kansainvälisiin kisoihin osallistumisesta.

– Tämä on upea mahdollisuus päästä edustamaan Suomea. Luvassa on varmasti uskomaton kokemus, johon valmistautuminen tapahtuu nopealla aikataululla, Mononen kertoo.

Miss Maailma -kilpailun finaali käydään 14.12. Lontoossa.

Lue myös:

    Uusimmat