Poliisin mukaan äiti käynnisti synnytyksen liian aikaisin eikä huolehtinut keskosvauvasta.
Vauva syntyi ja kuoli paikan päällä yksityisasunnossa illalla 17. lokakuuta Lohjalla.
Asunnossa oli tapahtumahetkellä vauvan äiti ja tämän puoliso, joka on myös vauvan isä.
Rikoksesta epäillään vain vauvan äitiä, joka on ollut vangittuna koko esitutkinnan ajan.
Poliisin mukaan äiti ei kohdistanut lapseen fyysistä väkivaltaa.
− Epäilemme kuitenkin, että äiti on suunnitelmallisesti ja tietoisella toiminnallaan edesauttanut vauvan liian aikaisen syntymän käynnistymisen, ja että hän jätti tarkoituksellisesti ja julmalla tavalla huolehtimatta keskosvauvasta välittömästi syntymän jälkeen. Tämän vakavan laiminlyönnin vuoksi vauva on menehtynyt, kertoo rikoskomisario Maria Hietajärvi.
Vauvan isää poliisi ei epäile mistään rikoksesta.
Epäilty määrättiin mielentilatutkimukseen loppuvuodesta 2025.
Länsi-Uudenmaan poliisi on saamassa jutun esitutkinnan valmiiksi pian, jonka jälkeen henkirikos siirtyy syyttäjälle syyteharkintaa varten.
