Jussi Jääskeläinen on todistanut pärjäävänsä Englannin ammattilaiskentillä myös vanhemmalla iällä, miettii Suomen A-maajoukkueen entinen maalivahti Kari Laukkanen.
Viime viikko oli Huuhkajien entiselle ykkösmaalivahdille Jussi Jääskeläiselle hohdokas. Alkuviikosta hän täytti 41 vuotta, ja vain viisi päivää myöhemmin hänen edustamansa Wigan varmisti käytännössä nousevansa ensi kaudeksi Englannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Championshipiin.
Mikkelissä syntynyt, maajoukkueuransa vuonna 2010 päättänyt Jääskeläinen on pelannut Wiganin 44 pelistä 34. Nollapelejä on kertynyt kauden aikana Ykkösliigassa huikeat 14.
Harva suomalaistorjuja pelaa huippusarjassa päälle nelikymppisenä. Huuhkajien muista entisistä maajoukkuevahdeista esimerkiksi Antti Niemi päätti ripustaa hanskat naulakkoon "jo" 36-vuotiaana, Kari Laukkanen vuoden nuorempana.
Laukkanen, nyt 52, on iloinen siitä, että Jääskeläinen pelaa edelleen hyvällä tasolla - ja mikä tärkeintä, on pysynyt terveenä.
- Eipä tuossa muuta voi kuin hattua nostaa kaverille. Hän tykkää hommasta, siitähän se lähtee. Isoimmat jutut siinä oikeastaan ovat, että on terve ja paikat ovat kunnossa. Tuossa iässä jo tietää mitä tarvitsee, jos on kunnossa. Ominaisuuksia ei lähdetä enää parantamaan, kun oma taso on löydetty, Laukkanen sanoo MTV Sportille.
- Kaikki tietävät pelipaikan vaatimukset, niin ei se ainakaan huono juttu ole, että on kokenut. Erittäin hieno homma! Välillä hän on joutunut olemaan vähän kärsivällinen ja istunut pitkiäkin aikoja penkillä, mutta kun se sauma on tullut, hän on näyttänyt, että homma vielä toimii, hän jatkaa viitaten Jääskeläisen kahteen viime kauteen. Viime sesongilla Jääskeläinen pelasi Valioliigaa West Hamissa vain yhdessä ottelussa, siinäkin vajaat puoli tuntia ykkösvahti Adriánin loukkaannuttua. Sitä edeltävänä kautena hän pelasi 18 valioliigaottelua, eli vähän alle puolet kaikista sarjapeleistä.
Peliuransa vuonna 1999 päättänyt Laukkanen ei osaa vielä sanoa, onko ensi kausi Jääskeläisen viimeinen ns. huipputasolla. Wiganilla ja suomalaiskopparilla on sopimus ensi kaudesta.
- Vaikea sanoa. Kyllähän jokainen varmasti ymmärtää, ettei tuossa hirveän montaa vuotta enää ole. Ei ole hassumpi se vanha sanonta, että huipulla on hyvä lopettaa. En tiedä mitkä ovat hänen tulevaisuuden suunnitelmansa; tarjoutuuko sieltä jotain muuta. En tiedä niistä. En jaksa uskoa, että hän enää vanhoilla päivillä viitsii enää vain istua penkillä ja treenata. Sekään ei varmasti ole kivaa pitkässä juoksussa. Tuskin tuo enää ikuisuutta jatkuu, mutta jos homma toimii, niin antaa palaa vaan!
Urallaan 49 A-maaottelua pelanneen Kari Laukkasen mietteitä pääsee kuulemaan tarkemmin keskiviikkona 27.4., kun Suomen maalivahtilupauksia viisauksillaan kouluttava "Laku" saapuu vieraaksi Sports Bar Casinon Peli-iltaan. Tilaisuus alkaa noin klo 20:50, jonka jälkeen paikan päällä syvennytään seuraamaan Mestarien liigan jännittävää välieräottelua Atlético Madrid-Bayern München.