Mainos

Enteileekö pörssikurssien lasku Yhdysvalloissa pidempää alamäkeä? "Yleensä nousukaudet loppuvat keskuspankin koronnostoihin"

9:02

Yhdysvalloissa pörssikurssit ovat olleet viime päivinä voimakkaassa laskussa. Aamun Huomenta Suomessa MTV:n ja Kauppalehden Markkinaraati perkasi Yhdysvaltojen taloustilannetta ja sen vaikutuksia myös muualle. 

Kansainvälisen kauppakamarin Suomen maajohtajan Timo Vuoren mukaan presidentti Donald Trumpin tekemä verouudistus ja aloittama kauppasota vaikuttavat nykytilanteen taustalla.

– Voi olla aiheellista miettiä, meneekö tämä vuoristorata nyt alaspäin, vai onko tämä vain väliaikaista, Vuori sanoo.

Yhdysvalloissa korot ovat nousseet viimeisen vuoden aikana. Taalerin päästrategi Tuomas Komulainen kertoo, että vielä vuosi sitten lyhyet korot olivat 1,3 prosenttia, kun nyt ne ovat 2,9 prosenttia.

Hänen mukaansa korkojen nousu Yhdysvalloissa vetää rahaa pois muualta maailmasta. Tähän saakka ongelmiin ovatkin joutuneet varojensa yli eläneet maat.

– Jos Yhdysvaltain keskuspankki Fed jatkaa korkojen nostoa, ensi vuonna vaikutukset tuntuvat myös länsimaissa, Komulainen toteaa. 

– Entä kuinka kauan Yhdysvaltojen talous kestää korkojen nousun?

Kauppalehden rahatoimituksen päällikkö Petri Koskinen sanoo, että korkojen nousu voi enteillä pidempää alamäkeä.

– Yleensä Yhdysvalloissa nousukaudet loppuvat keskuspankin koronnostoihin.

Markkinaraadin vinkki pörssikurssien laskusta huolestuneille sijoittajille on maltti. 

– Kannattaa vetää henkeä ja katsoa, mihin suuntaan kurssit lähtevät, Koskinen toteaa. 

7:16

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.