Jaana Järvenpää haluaisi kertoa kaikille, ettei mielen sairautta tarvitse hävetä. – Minulle oli hirveän paha pala myöntää, että jos jalka voi olla kipeä, samalla tavalla myös mieli voi olla kipeä. Sitä häpeää on vaikeaa selittää: se on käsittämätöntä, mutta samalla aivan turhaa, hän kuvaa.
Myöhemmin oli helppo huomata, että alavireisyys oli jatkunut jo pitkään. Jaana Järvenpää, 40, kokee kärsineensä matalasta mielialasta jo vuosikymmeniä ennen diagnoosia.
– Masennus oli aluksi kuin polttomerkki. En moneen vuoteen halunnut puhua siitä kenenkään kanssa, Jaana muistelee.
Nyt hän haluaisi kertoa kaikille sen, minkä on itse matkallaan oppinut: häpeä on turhaa.
– Minulle oli hirveän paha pala myöntää, että jos jalka voi olla kipeä, samalla tavalla myös mieli voi olla kipeä. Sitä häpeää on vaikeaa selittää: se on käsittämätöntä, mutta samalla aivan turhaa.
"Olin ollut niin varma, että vika on fysiikassa"
Jaana sai masennusdiagnoosin vuonna 2011. Sitä ennen hän oletti vain olevansa jollakin oudolla tavalla kipeä.
– Koko ajan tuntui olevan jotain kremppaa. Minuthan on tutkittu varpaankynsistä hiusjuuriin ja lopuksi tultiin siihen lopputulokseen, että tämä särky on henkisellä puolella, Jaana kuvaa.
Oikeastaan vasta lääkärin sanat herättivät. Niin erikoiselta kuin se kuulostaakin, Jaana oli viimeiseen asti toivonut, että syy hänen pahaan oloonsa olisi fyysinen.
– Iso pallo lähti vyörymään silloin, kun lääkäri sanoi päin naamaa, että ongelma on henkisellä puolella. Olin ollut niin varma, että vika on niin sanotusti fysiikassa. Se olisi ollut niin paljon helpompi kertoa muille, Jaana sanoo.
