Ensituntuma: Uusi Kia Ceed viehättää helppoudellaan

Kia Ceed on ehtinyt kolmanteen sukupolveensa. Edeltäjän tavoin uutuus on Euroopassa suunniteltu ja Euroopassa valmistettava auto.

Hinta ei vielä tiedossa

Nopealla vilkaisulla Ceediä saattaisi luulla faceliftiksi. Sen verran paljon etenkin keulassa on samaa näköä edeltäjänsä kanssa. Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin eroavaisuudet. Muodoissa on annos konservatiivisuutta ja esimerkiksi jyrkästi nousevasta kylkilinjasta on luovuttu. Etuylitys on lyhentynyt ja takaylitys puolestaan kasvanut. Kokonaisuus on aiempaa tasapainoisemman näköinen, mikä on linjassa myös uuden yksinkertaisemman nimen kirjoitusasun kanssa. Aikaisemmin nimi kirjoitettiin persoonallisesti cee’d, mutta nyt valmistaja on selvyyden vuoksi jättänyt kikkailun pois.

Ulkopuolen tavoin sisätiloissa muutokset ovat varsin vähäisiä. Tilaa on tullut hieman lisää joka suuntaan, mutta tyyli noudattelee tuttua ja turvallista linjaa. Keskikonsolista löytyvä kosketusnäyttö näyttää kulmikkaiden raamiensa vuoksi aiempaa enemmän jälkikäteen asennetulta ja päälle liimatulta, mutta nappien tuominen näytön laidoilta keskikonsoliin parantaa käytettävyyttä. Käyttöliittymä noudattaa Kia muusta mallistosta tuttua selkeää tyyliä, kuten myös mittariston ilme ja valikot. Myöhemmin tarjolle on tulossa myös täysin digitaalinen mittaristo.

Suurimmat uutuudet löytyvät siis muualta kuin silmillä nähtävistä paikoista. Etenkin alustaa ja ajettavuutta Kia on kehittänyt edeltäjästä saamiensa palautteiden perusteella. Esimerkiksi kallistuksenvakaimet sekä edessä että takana ovat löysemmät, millä valmistaja pyrkii eroon edeltäjää vaivanneesta aliohjautumisesta. Keulan jouset ovat jäykemmät, mutta perää on puolestaan pehmennetty. Ohjaus on edeltäjäänsä nopeampi ja myös tuntuman pitäisi olla parempi.

Ensimetreiltä lähtien alusta tuntuu varsin napakalta ja aavistuksen pintakovalta. Tähän vaikuttaa luonnollisesti myös rengastus. Kaikissa koeajoautoissa pyörivät alla 17-tuumaisilla vanteilla urheilulliseenkin ajoon sopivat Michelinin Pilot Sport 4 -renkaat. Tällä kokoonpanolla uusi Ceed saavuttaa valmistajansa tavoitteet aliohjautumisen vähentämisestä. Ajokäytös on muutenkin hyvin neutraalia, mutta ohjaustuntuma ei edelleenkään vakuuta. Tarkkuus on kiitettävä monien nykyohjausten tapaan, mutta käännön aikana vaste vaikuttaa teennäiseltä, eikä ohjaus viesti juurikaan pidon loppumisesta.

Pellin alle on tarjolla sekä tuttuja voimanlähteitä että uusia tuttavuuksia. Suomen malliston aloittaa merkin muista malleista tuttu kolmisylinterinen 88 kilowattia (120 hv) tarjoava 1,0-litrainen bensaturbo. Tämän lisäksi bensakoneeksi on tarjolla 1,4-litrainen nelisylinterinen, joka tarjoilee 103 kW (140 hv). Dieselin nimeen vannoville on tarjolla 1,6-litrainen 85 ja 100 kW (115 ja 136 hv) tehoisina versioina. Kaikkien moottorin parina toimii vakiona 6-portainen manuaalivaihteisto, ja pienempää bensakonetta lukuun ottamatta muiden pariksi on tarjolla 7-vaihteinen kaksoiskytkinautomaatti.

Kaikki vaihtoehdot liikuttavat pienellä kuormalla uutta Ceediä riittävään tahtiin. Vaivattomuutta arvostavan valinta on luonnollisesti automaattivaihteisto, jolloin pienimmäinen ei enää kelpaa vaihtoehdoksi. Automaattia puoltaa myös edelleen parantunut vaihteiston toiminta, joka on paitsi mukavaa myös ripeää. Ainoastaan nopeissa liikkeellelähdöissä on havaittavissa pientä pohdintaa ennen kuin tehoa on tarjolla.

Nykytrendien mukaisesti kuljettajalle on tarjolla aiempaa enemmän apujärjestelmiä. Uusi Ceed onkin ensimmäinen Kia, joka tarjoaa toisen asteen autonomisuutta mukautuvan kaistavahdin ja aktiivisen vakionopeudensäätimen myötä. Auto kykenee seuraamaan edellä olevaa autoa nopeusvälillä 0-130 km/h. Oman osansa turvallisuuteen tuovat myös kuolleen kulman varoitin, automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä sekä kuljettajan vireystilan valvonta. Kaksi viimeistä kuuluvat Suomessa myös auton vakiovarusteluun kuten myös normaali vakionopeudensäädin sekä perinteinen kaistavahti.

Uuden Ceedin merkittävin vahvuus on sen tasapainoisuus. Se ei tarjoa yllätyksiä suuntaan tai toiseen, ja hoitaa tehtävänsä kiitettävällä arvosanalla arkisissa tilanteissa. Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen kesän aikana. Mallisto täydentyy syksyn mittaan vielä farmarikorilla sekä tehokkaammalla GT-versiolla. Vuoden loppupuolella nähdään myös täysin uutena korimallina linjakas Shooting Brake -versio.

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:

    Uusimmat