Ensituntuma Opelin ensimmäisestä X:stä

Mokka X on saanut sukunäköä niin ulkopintaan kuin sisätilojen ratkaisuihin. Pääsimme tutustumaan uudistuneeseen malliin Porvoossa.

Hinta alkaen 22 974 €
Koeajoauto 30 497 €

Opelilla on ollut etenkin Suomessa hurjan kasvun vuosi. Keihäänkärkenä on luonnollisesti toiminut viime vuonna esitelty kokonaan uusi Astra ja tämän vuoden puolella viisiovisen kaveriksi saatu farmarimalli. Astran kaveriksi vetämään loppuvuoden myyntiä ylöspäin tulee uudistuneet Mokka X ja Zafira. Pääsimme ottamaan ensituntumat uudesta X-lisänimellä varustetusta autosta.

Nimi herättää hieman hämmennystä. X-kirjain tulee jatkossa olemaan Opelin maastohenkisten autojen mallisarjan tunnus, ja uusi Mokka X on lajinsa ensimmäinen. Kyseinen kompaktien kaupunkimaastureiden luokka on kasvanut viime vuosina varsin kovasti ja sen vuoksi Opelilla on myös hyvät odotukset Mokka X:ää kohtaan. Vuositasolla myyntitavoitteet ovat hieman aikaisempia vuosia korkeammalla ja Opel tavoittelee noin 1 200 kappaleen vuosimyyntiä.

Ulkonäkö on saanut huomattavan terävämmän näköisen ilmeen. Etenkin keula on muuttunut selkeästi eikä vanhaa mallia voi sekoittaa X:n kanssa. Opel haluaa korostaa auton maasturimaisuutta ja luokassaan Mokka X:ää myydäänkin varsin paljon nelivetoisena; noin 20 prosenttia asiakkaista on päätynyt nelivetoiseen vaihtoehtoon.

Myös tähän saumaan iskee merkittävin tekninen uutuus, sillä Opel tuo ensimmäistä kertaa mallisarjaan tarjolle nelivedon ja automaatin yhdistelmän. Moottorina tässä yhdistelmässä toimii 1,4-litraisen bensaturbon 152-hevosvoimainen versio, ja vaihteistona perinteinen 6-portainen automaatti. Pääsimme myös ottamaan ensityypit tästä uutuudesta.

Sisätiloissa ensimmäisenä huomio kiinnittyy keskikonsolista löytyvään kosketusnäyttöön. Vakiona näyttö on 7-tuumainen ja navigaattorin yhteydessä tuumaa suurempi. Tämän myötä myös keskikonsolin näppäinten määrää on saatu vähennettyä. Kokonaisuus on varsin selkeä ja helposti omaksuttava. Jo vakiotasolta lähtien autosta löytyy tuki Apple CarPlay- ja Android Auto -järjestelmille, ja henkilökohtaista palvelua on tarjolla Opel OnStar -järjestelmän myötä, josta olemme kertoneet aiemmin.

Automaattivaihteistot ovat yleistyneet viime vuosina kaikissa autoluokissa, ja siten on luonnollista, että Opel tuo sen tarjolle myös pienen katumaasturin nelivetoversioon. 1,4-litraisesta bensaturbosta puristetaan hieman enemmän tehoa ja vääntöä kuin manuaalivaihteiston yhteydessä, mutta varsinainen tykki Mokka X ei tälläkään voimalinjalla ole. Rauhallisessa ajossa voimalinja toimii sivistyneesti ja automaatti on mukavuuspainotteinen. Tämä tulee esille myös kiihdytystilanteissa, joissa toiminta voisi olla nopeampaa. Kokonaisuus tuntuu hieman teholukemia verkkaisemmalta.

Alusta toimii kunnoltaan vaihtelevalla tiellä hienosti. Se nielee epätasaisuudet ilman ylimääräisiä ääniä, eikä korin liikkeet kasva häiritsevän isoiksi vauhdikkaammissakaan tilanteissa. Ohjaus puolestaan ei jätä yhtä hyvää kuvaa kuin alusta. Se on tarkkuudeltaan nykyautojen keskitasoa, mutta etenkin teennäinen tuntuma häiritsee.

Kasvojenkohotus on ehdottomasti tehnyt hyvää Mokka X:llä. Sen uusi itsevarmempi ilme miellyttää ainakin allekirjoittanutta edeltäjää enemmän. Myös sisätilat ovat uuden IntelliLink-järjestelmän myötä ottaneet ison harppauksen modernimpaan suuntaan, mikä on nykypäivänä ehdottoman tärkeä osa-alue. Parannusten lisäksi vanhan Mokkan vahvuudet eli suhteellisen hyvät tilat ja hyvä varustelu ovat tallella.

Opel Mokka X 1,4 Turbo 4x4
Polttomoottori
1 399 cm3, R4 turbo
Teho 112 kW (152 hv) / 5 600 r/min
Vääntö 240 Nm / 2 000-4 000 r/min
Vaihteisto 6-vaihteinen automaatti
Vetotapa Sähköhydraulisesti ohjattu neliveto
0-100 km/h 9,7 s
Huippunopeus 193 km/h
EU-kulutus 6,5 l/100 km
CO2-päästöt 149 g/km
Mitat Pituus 4 275 mm, leveys 1 781 mm, korkeus 1 658 mm, akseliväli 2 555 mm
Omamassa 1 481 kg
Tavaratila 356-1 372 l

Kuvat: Mikko Autio

Edit: Linkit lisätty 5.10.

Lue myös:

    Uusimmat