Uuden sukupolven Kia Soul tulee Euroopassa tarjolle ainoastaan sähköisellä voimalinjalla. Pääsimme tutustumaan uutuuteen Saksassa.
Tykkäsimme
- Suorituskyvystä
- Toimintamatkasta
Emme tykänneet
- Jousituksen toiminnasta
Hinta ei tiedossa
Sähköautojen tarjonta kasvaa tasaiseen tahtiin. Korealaiset autonvalmistajat ovat kunnostautuneet etenkin kompaktien autojen luokassa. Kian viimeisin täydennys nähtiin Geneven autonäyttelyssä, kun valmistaja esitteli Euroopassa vain sähköisellä voimalinjalla myyntiin tulevan uuden e-Soulin. Kyseessä on sama voimalinja, joka on nähty jo e-Nirossa ja konsernisisar Hyundai Konassa. e-Souliin tulee kansainvälisillä tarjolle kaksi tehoversiota, mutta ainakin alkuun Suomen tuontiohjelmaan kuuluu vain isommalla 64 kWh:n akustolla varustettu versio.
Uusi Soul on saanut muotoihinsa lisää kulmikkuutta, ja etenkin keula näyttää suorastaan aggressiiviselta viirumaisten valojen vuoksi. Perusmuoto ja mittasuhteet muistuttavat edeltäjästä, eli kyseessä on varsin suorilla linjoilla muotoiltu kompaktin luokan auto. Kia puhuu Soulin sijoittuvan B-SUV-luokkaan, ja katumaasturimaisuutta kaipaaville on tarjolla maastohenkinen lisävarustepaketti, joka tuo mukanaan mustat kaarilevikkeet ja autoa kiertävät muovilistat. Myös sisätiloissa e-Soul on tunnistettavissa mallisarjan edustajaksi keskikonsolin pyöreästä asettelusta. Laatuvaikutelma on edeltäjää parempi ja ohjaamossa on palikat kohdillaan. Takana on tilaa juuri riittävästi noin 180 senttiselle matkustajalle, mutta istuin ei juurikaan tarjoa tukea. Tavaratilaa on luokassaan kiitettävät 315 litraa.