Honda esitteli vuosi sitten Civicin 10. sukupolven. Nyt on vuorossa vauhtiversio Type R.
Hinta alkaen 56 258 €
Honda Civic on legenda ja myös malliston tehokuningas Type R on tunnettu ja kerennyt viidenteen sukupolveen. Edellisessä sukupolvessa nähtiin merkittävä muutos, kun hieman pidemmän mallitauon jälkeen valmistaja esitteli ensimmäinen ahdetun Civic Type R:n. Nyt nähtävä uutuus perustuu moottorinsa puolesta pitkälti edeltäjäänsä, mutta muuten kyseessä on uusi auto.
Civicin nykyinen sukupolvi on herättänyt huomiota persoonallisella ja kulmikkaalla muotoilullaan. Autona se otti ison hyppäyksen edeltäjäänsä verrattuna tarjoten paremmat tilat ja ennen kaikkea laajan kattauksen aktiivisia turvavarusteita. Perusmalliston moottorit hoitavat hommansa hyvin, mutta ulkonäön luomien odotusten lunastamisen hoitaa kunnolla vasta Type R.
Kuljettajan on vastaanottamassa hyvän tuen tarjoava urheiluistuin. Säätövarat ovat riittävät ja ajoasento on helppo saada kohdalleen. Käynnistys herättää neloskoneeksi miellyttävän kuuloisen voimanlähteen. Voimaa on hieman edeltäjää enemmän, nyt 320 hevosvoimaa. Vääntöä on tarjolla edelleen 400 newtometriä, mutta tämä on käytettävissä hieman aiempaa laajemmalla kierrosalueella. Vaihteistona toimii aina kuusiportainen manuaalivaihteisto ja voima välitetään tasauspyörästön lukolla varustetulle etuakselille.
Pääsimme ottamaan ensituntumat autosta Pärnun moottoriradalla, joten pystymme toistaiseksi kommentoimaan lähinnä auton vauhdikkaampia ominaisuuksia. Rauhallisella lämmittelykierroksella ajomoodien Comfort-asetus tarjoaa pehmeämpää kyytiä kuin edeltäjä. Tärkeimpänä muutoksena tässä on säädettävä iskunvaimennus, josta löytyy kolme asetusta. Ajoasetuksen säätö vaikuttaa myös kaasun vasteeseen, luistoneston ja ajonvakautuksen toimintaa, sekä äänimaailmaan.
Seuraavat kierrokset edetään rajuimmalla +R-asetuksella. Vauhtia on helppo lähteä kasvattamaan, sillä auton käytös on erittäin loogista. Ohjaus on keskialueella huomattavasti aiempaa rauhallisempi, mikä helpottaa tarkkaa ajamista viivojen välissä. Tasauspyörästön lukon toiminta tulee loistavasti esille kaarteista ulos kiihdytettäessä, eikä tehoa hukata turhaan sutimiseen.




