Ensitreffit alttarilla 2.0 -sarja alkaa MTV Katsomossa. Uudenlaisen formaatin ensimmäisessä jaksossa päästään tutustumaan muun muassa Tildaan.
Yksi Ensitreffit alttarilla 2.0 -ohjelmaan osallistuvista on helsinkiläinen parturi-kampaaja Tilda, 24. Hieman yli viisi vuotta sinkkuna olleelle Tildalle ohjelmaan osallistumisen mahdollisuus tuli hyvään saumaan.
Tilda on aiemmin nähty mukana Paratiisihotelli Suomi -ohjelmassa.
Ensitreffit alttarilla 2.0. -ohjelman ensimmäisessä jaksossa hän kertoo, missä näkisi itsensä viiden vuoden päästä. Parturi-kampaajana Helsingissä työskentelevä Tilda toivoo vierelleen kumppania ja perhettä.
– En ole koskaan kokenut, että olen tällä maapallolla, että voisin tehdä töitä. Toivoisin, että viiden vuoden päästä voisin enemmänkin työskennellä sen takia, että tykkään tästä ammatista kuin vaan taloudellisen riippuvuuden takia.
Tilda kertoo haaveilevansa kotiäitiydestä eikä niinkään urapainotteisesta elämästä.
– Haluaisin olla sellainen moderni versio kotiäidistä. Teen pienesti töitä sivussa ja muuten vain huolehtisin lapsista, koirista ja talosta.

