Sini ja Vesa menivät naimisiin Ensitreffit alttarilla -ohjelman viidennellä kaudella vuonna 2018. He jakavat nyt tärkeät vinkkinsä tulevaisuudessa ohjelmaan osallistuville.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman viidennellä kaudella avioituneet Sini ja Vesa seurasivat myös viimeisimmän, äskettäin päättyneen kauden osallistujien matkaa.
Vesa pystyy nykyään katsomaan ohjelmaa tavallisen katsojan näkökulmasta.
– Pari ensimmäistä kautta oman kauden jälkeen menivät niin, että myötäelin heidän prosessiaan todella vahvasti. Välillä pitää oikein herättää itsensä, ettei ole liian kriittinen pareja kohtaan, Vesa kertoo huvittuneena MTV Uutisille.
Sini kokee edelleen elävänsä vahvasti parien mukana heidän tunnekokemuksiaan.
– Kun on käynyt tämän prosessin läpi, niin ymmärtää vähän paremmin kanssaihmisiä, jotka ovat tässä hullunmyllyssä, Sini pohtii.
Tuleville kausille osallistuville Vesa antaisi vinkiksi, että päätöksen, joka ohjelman puitteissa tehdään, ei tarvitse olla lopullinen suuntaan, eikä toiseen.
– Vaikka ohjelman tekeminen loppuu, todellinen elämä jatkuu sen ulkopuolella. Ei kannata liikaa ajatella, että tiettyyn päivään mennessä täytyy tietää. Jos on vähääkään sellainen olo, että haluaa katsoa asiaa ohjelman ulkopuolelta, niin sitten jatkaa, Vesa tiivistää.


