Ensitreffit-pari rankasta vauva-arjesta Me Naisissa: Poika itki kaiken valveillaoloaikansa

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toisella kaudella viime kesänä avioituneet Sari ja Antti kertovat rankasta vauvaperheen arjesta Me Naiset -lehdessä.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman toiselta kaudelta tuttujen Sarin ja Antin vauvaperheen arki ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.

Pariskunta kertoo Me Naiset -lehdessä, että synnytys ja ensimmäiset kuukaudet eivät menneet ihan niin kuin he olivat ajatelleet. 

Sarin synnytys oli pitkä ja raskas ja hätäsektioon turvautuminen oli lähellä. Synnytyksen jälkeen Sari ei pystynyt nousemaan sängystä pariin päivään. 

– Antti otti hienosti ohjat käsiinsä. Tiesin heti, että Antista tulee hyvä isä, mutta oli aika koskettavaa nähdä hänet oman pojan kanssa, Sari sanoo. 

Vastoinkäymiset eivät loppuneet synnytykseen, sillä poika itki taukoamatta ensimmäiset kuukaudet. 

– Meillä oli todella haastavaa. Poika itki kaiken valveillaoloaikansa. Öisin saatoin olla kaksi tuntia vessassa hana päällä tuudittamassa häntä uneen, Sari sanoo. 

Itkun selitti lopulta maitoallergia, jota Sari oli alunperinkin ajatellut, mutta lääkärit eivät olleet häntä uskoneet. Rankasta alusta huolimatta Sari ja Antti vakuuttavat, että vauvaonnen keskellä he eivät vaihtaisi kokemastaan päivääkään.

Kesäkuun 2015 alussa avioituneet Sari ja Antti rakastuivat toisiinsa heti ensisilmäyksellä ja parin kaunis rakkaustarina sulatti katsojien sydämet.

Ohjelman toinen kausi päättyikin onnellisiin tunnelmiin, kun rakkauteen rohkeasti heittäytynyt pari kertoi viimeisessä jaksossa odottavansa perheenlisäystä.

Sarin ja Antin esikoispoika syntyi maaliskuussa 2016.


Suomen ENSITREFFIT ALTTARILLA -sarjan kolmas kausi nähdään AVAlla syyskuussa!

Lue myös:

    Uusimmat