Ensitreffit alttarilla -ohjelman Hennin ja Miikan tarina sai käänteen kuvausten päätyttyä: "Emme ole enää yhdessä"

Henni ja Miikka kertovat MTV Uutisille, mitä tapahtui Ensitreffit alttarilla -ohjelman kuvausten jälkeen.

Henni ja Miikka avioituivat tänä vuonna Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Viimeisessä jaksossa nähtiin tunteellinen hetki, kun pari ilmoitti asiantuntijoille, että he jatkavat matkaansa yhdessä.

Henni ja Miikka muistelivat marraskuussa MTV Uutisten haastattelussa sitä hetkeä, kun he näkivät ensimmäisen kerran toisensa alttarilla ja sanoivat välittömästi tahdon. Miikka kertoi, että päivä oli hyvin hämyinen ja se meni nopeasti.

– Tuli helpottunut fiilis, että vihdoin ja viimein se toinen ihminen on siinä vieressä. Katsoin, että onpas kivannäköinen mies ja viitsii alttarille kävellä, ettei tarvitse juosta karkuun, Henni kertoi hymyillen.

Minkälaiset välit Hennillä ja Miikalla on ollut eron jälkeen? Katso video

Ensitreffit alttarilla -ohjelman kuvaukset päättyivät kesän lopussa ja sen jälkeen pari jatkoi suhdettaan ilman kameroita. Kuvausten jälkeen Hennin ja Miikan väleissä on kuitenkin tapahtunut käänne.

– Emme ole enää yhdessä. Erosimme syys-lokakuun vaihteessa. Omalla kohdalla tunteet jäivät kaveripohjalle. Keskustelimme asiasta jonkun aikaa ja huomasimme, että ei tule toimimaan, Miikka kertoo.

Hennillä on hyvä fiilis, vaikka suhde päättyikin lopulta eroon.

– Itseasiassa me olemme kesällä puhuneet siitä, ja Miikka toi sen esille, riittääkö hän minulle. Ehkä nyt ollaan tajuttu, että ei välttämättä riitä. Minusta tuntuu, että meillä on erilainen parisuhdenäkemys. Miikalle riittää ehkä arkinen elämä ja minä haluan tehdä sen kumppanin kanssa enemmän asioita.

Miikka otti eron ensimmäisenä puheeksi.

– Itse olisin ollut vielä valmis yrittämään vähän enemmän, koska ei se arki kerennyt ihan vielä kunnolla alkaa. Kyllä se on ollut yhteinen päätös loppujen lopuksi, Henni sanoo.

Henni ja Miikka kokivat ensisuudelmansa eri tavoin. Katso haastattelu ex-parin häistä!

Ensitreffit alttarilla maksutta MTV Katsomossa 

Lue myös:

    Uusimmat