Ensitreffit alttarilla -pari Miikka ja Henni fiilistelevät toisiaan ja suhdettaan.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman parit pääsevät tapaamaan toisensa sekä asiantuntijat yhteisen illanvieton merkeissä. Aika kuluu yhdessä mölkkyä pelaten ja yhdessä oleillen.
Yhteinen ajanvietto saa myös Hennin ja Miikan tahoillaan mietteliääksi. Edellisessä jaksossa pari mietti vakavaan sävyyn tulevaisuuttaan ja sitä, mahtuvatko he toistensa elämään. Muiden asiantuntijoiden sekä parien tapaamisen jälkeen pari on positiivisempi ja he kumpikin fiilistelevät suhdettaan tahoillaan.
– Ehkä tuon yhteistapaamisen pohjalta tuli semmoinen fiilis, että onpa kiva, että Miikka on mieheni. Huomaa sen, vielä vähän selkeämmin, että miksi juuri meidät on laitettu yhteen, Henni tunnelmoi.
Yllä olevalla videolla Henni ja Miikka kertovat, mitä ovat kirjanneet ylös kiitollisuuspäiväkirjoihinsa.
Alla olevalla videolla parin edellisessä jaksossa nähty vakavahenkisempi keskustelu.
Ensitreffit alttarilla maksutta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla tiistaisin klo 21.
Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
12:35
7-vuotias poika katosi sairaala-alueelta Turussa
-
12:32
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: Lyökö Itävalta nyt Suomen ahtaalle?
-
12:31
Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin kertoi käytöksestään
-
12:29
Suomalaispakki ei jatka Jussi Tapolan alaisuudessa – uusi seura löytyi nopeasti
-
12:14
Kortiton kuski kaahasi hävytöntä vauhtia Helsingissä – "Moottoripyöräpoliisilla oli täysi työ tavoittaa"
-
12:08
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
12:06
Vampyyripäiväkirjat-tähti joutui onnettomuuteen: "Edessä on pitkä toipuminen"
-
11:57
Näin Vornanen kertoi ampumavälikohtauksesta: "En häpeä"
-
11:35
Hallitus antoi esityksen käännytyslaista – näin se muuttaisi itärajan tilannetta
-
11:28
Olli Jokinen ja Petteri Sihvonen täysin eri mieltä Leijonien avainkysymyksestä – "Se on ihan varma"
-
11:26
Skandaalinkäryinen tilanne Italian ympäriajossa: Ajajat uhkaavat boikotilla
-
11:25
Ekonomisti: Uudisasuntojen kysyntä tulee muuttumaan – "Silloin meillä on kova kisa"
-
11:14
Löytyykö pihaltasi? Yleinen "rikkaruoho" onkin superherkku: "Nyt on juuri paras hetki"
-
11:06
10-vuotias lapsi jäi auton alle Espoossa
-
11:00
Katy Perry kyynelehti tv-ohjelmassa
-
10:58
Leijonien on pysäytettävä MM-turnauksen vaarallisin pelaaja – "Suomelle iso ongelma"
-
10:58
Viiltävä huomio läksytyksestä Jesse Puljujärvelle: Jukka Jalonen "paljasti itsensä"
-
10:32
Ahvenanmaalla ankara hallayö: -6,5 astetta
-
10:30
Vanha Leijonien tappaja häärii nyt Kanadan MM-joukkueen taustalla – porkkanana kova NHL-turnaus: "Jos tulee tänne, ei siitä haittaakaan ole"
-
10:08
Poliisilta uutta tietoa Postipuiston kuolemantapauksesta
-
Lataa lisää