Ensimmäinen kuva julki! Ruotsin prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian vastasyntynyt poika sai nimen
Tuore kuninkaallisperheenjäsen on kuningas Kaarle Kustaalle ja kuningatar Silvialle kahdeksas lapsenlapsi.
Ruotsin prinssi Carl Philip ja hänen puolisonsa prinsessa Sofia saivat perjantaina 26.3. kolmannen pojan.
Ruotsin hovi julkaisi ensimmäisen kuvan sunnuntaina pikkuprinssistä. Samassa he paljastivat uuden tulokkaan nimen.
Prinssin nimeksi valikoitui Julian Herbert Folke. Hän sai Hallandin herttuan arvonimen.
Pienokainen syntyi perjantaina Danderydin sairaalassa Tukholmassa. Hän painoi syntyessään 3 220 grammaa ja oli pituudeltaan 49 senttiä.
Kaarle Kustaa linjasi syksyllä 2019, että prinsessa Madeleinen ja Carl Philipin lapsilla ei ole jatkossa enää kuninkaallisia oikeuksia. He ovat kuninkaallisen perheen jäseniä, mutteivat osallistu esimerkiksi hovin edustustehtäviin. He saavat pitää myönnetyt herttuan ja herttuattaren arvonsa.
Julius on kuningatar Silvian ja Kaarle Kustaan kahdeksas lapsenlapsi.
Sofialle ja Carl Philipille lapsi on kolmas. Carl Philipin ja Sofian esikoinen prinssi Alexander syntyi vuonna 2016 ja prinssi Gabriel puolestaan vuonna 2017.
Julian on kruunperimisjärjestyksessä seitsemäntenä.
Uusimmat
-
23:57
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
Lataa lisää