Ensi viikon Weekend-festivaalille kiinnitettyä suosikkiräppäriä ammuttiin – järjestäjä kommentoi

Weekend Festivalin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen kertoo, että ammutuksi joutuneen Lil Tjayn tilalle on alettu etsiä korvaajaa.

Yhdysvaltalaisräppäri Lil Tjay, oikealta nimeltään Tione Jayden Merritt, on joutunut Los Angeles Timesin mukaan ammutuksi ryöstön yhteydessä New Jerseyssä. Lehden tietojen mukaan 21-vuotias artisti joutui ampumisen seurauksena leikkaukseen. 

Bergen Countyn syyttäjänviraston mukaan suurrikosyksikkö ja Edgewaterin poliisilaitos tutkivat ammuskelua, jossa oli kaksi uhria. Seurueessa oli mukana myös kolmas henkilö, joka ei loukkaantunut. Ammuskelu oli tapahtunut keskiviikkona puolenyön aikoihin paikallisessa ostoskeskuksessa. 

Lil Tjayn oli tarkoitus esiintyä heinäkuun alussa Weekend Festivalilla Hämeenlinnassa. MTV Uutiset tavoitti festivaalin markkinointijohtaja Jyri Heikkisen, joka kertoi festivaalijärjestäjien saaneen tiedon artistin tapaturmasta kansainvälisten uutisten kautta. Virallista tietoa siitä, jättäytyykö Lil Tjay festivaaleilta, ei ole Heikkisen mukaan vielä tullut. 

– En ole lääkäri, mutta en usko, että tulee. Olemme alkaneet selvittää korvaavaa artistia. 

Heikkinen kertoo, että järjestäjät pyrkivät tällä hetkellä selvittämään, ketä samantasoisia artisteja olisi Suomen lähettyvillä ja kenen kiertueaikataulu antaisi periksi, jotta pääsisi korvaamaan Lil Tjayn, jonka oli tarkoitus esiintyä festivaalin päälavalla sunnuntaina 3. heinäkuuta. 

Lil Tjayn vammojen laajuus ei ole tiedossa, mutta northjersey.comin mukaan toinen ampumavälikohtauksessa loukkaantuneista ei loukkaantunut hengenvaarallisesti, mutta toisen sairaalaan tuodun uhrin tila oli kriittinen. Sivuston mukaan kyseisen uhrin tila olisi nyt vakaa.

New York Postin mukaan ammuskelusta epäilty Mohamed Konate pidätettiin epäiltynä murhanyrityksestä sekä aseellisesta ryöstöstä keskiviikkona 22. kesäkuuta.

Lue myös:

    Uusimmat