Ensi viikon sää: Kevät näyttää oikukkuutensa

Uusi viikko alkaa epävakaisessa säässä Etelä-Suomessa.

Maanantaina lännestä saapuu päiväksi sadealue, ja sateet tulevat etelärannikolla vetenä, sisämaassa myös räntänä ja lumena. Pohjois-Suomessa on poutaa ja etenkin Länsi-Lapissa aurinkoista.

– Pohjoisimmassa Lapissa sataa kuitenkin lunta. Lämpötila on hieman plussan puolella eteläistä Lappia myöten, pohjoisempana on pakkasta. Viikolla yöt ovat kylmiä, pakkasta on koko maassa, toteaa MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi.

Tiistaiksi etelän sateet siirtyvät itään, Oulun korkeudella sataa vielä lunta. Etelä-Suomessa ja Lapissa on enimmäkseen poutaa ja osaksi aurinkoista. Lämpötilat vaihtelevat lounaan noin viidestä plusasteesta Käsivarren runsaaseen viiden asteen pakkaseen.

Keskiviikosta perjantaihin Suomen säähän vaikuttaa korkeapaine, ja sää on poutaista sekä laajalti aurinkoista.

Etelässä kylmien öiden jälkeen lämpötila kohoaa selvästi plussalle, pohjoisessa on päivällä pikkupakkasia.

– Lauantaina lounaasta saapuu sadealue, joka liikkuu Etelä-Suomen yli kohti koillista. Lämpötila kohoaa pohjoisessakin päivällä hieman plussan puolelle, Salojärvi ennustaa.

Lue myös:

    Uusimmat