Alkuviikolle luvassa keväistä lämpöä

Sää jatkuu toisena pääsiäispäivänä lauhana. Lähes kuiva rintamavyöhyve on ylittämässä Suomea, mutta se lisää vain lähinnä pilvisyyttä.

Lämpötila voi kohota aurinkoisessa säässä itäisimmässä Suomessa ja toisaalta länsirannikolla 10 asteen vaiheille. Tiistaina sää on aurinkoista laajalti maan etelä- ja keskiosassa. Lämpötila on 5 ja 10 asteen välillä. Lapissa on pilvisempää ja lämpötila 5 asteen vaiheilla.

– Keskiviikkona lännestä saapuu vesisadealue ja Etelä- ja Länsi-Suomessa on iltapäivällä sateista ja viitisen astetta lämmintä. Idässä on vielä päivällä poutaa ja saattaapa lämpötila kohota siellä vielä lähelle 10 astetta, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi.

Keskiviikkoillan ja torstain vastaisen yön aikana sadealue liikkuu hitaasti idemmäksi ja torstaina pilvisyys on runsasta koko maassa ja epävakaista maan etelä- ja keskiosassa. Lämpötila on vähän viiden asteen molemmin puolin.

– Loppuviikon sää näyttää epävakaiselta. Sateita tulee ajoittain eri puolella maata, mutta sademäärät jäävät vähäisiksi. Päivälämpötilat ovat plussan puolella pohjoisinta Suomea myöten, mutta öisin käydään yleisesti pakkasella, toteaa Salojärvi.

Lue myös:

    Uusimmat