Kyselyn mukaan suurin osa suomalaisista kannattaa EU:n yhteistä puolustusta

LK anonyymi ihmisiä katukuva sateenvarjo sade
Lehtikuva
Julkaistu 09.05.2025 06:02

MTV UUTISET – STT

Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaa EU:lle yhteisen puolustuksen, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan tutkimus.

Keväällä 2024 Evan tutkimuksessa yhteistä puolustusta kannatti 51 prosenttia vastaajista, kun nyt kannatus oli kasvanut 64 prosenttiin.

Enemmistö eli 54 prosenttia suomalaisista katsoo nyt myös, että Suomen tulisi suhtautua hyväksyvästi, jos EU ottaa uutta yhteisvelkaa puolustustarkoituksiin.

–  Suomalaiset ovat heränneet siihen, että Euroopan on kyettävä huolehtimaan turvallisuudestaan myös tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen tuki ei ole itsestäänselvyys, Evan tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto arvioi tiedotteessa.

Suomen EU-jäsenyyteen suhtautuu myönteisesti 65 prosenttia suomalaisista, ja vain 15 prosenttia toivoo Suomen eroavan EU:sta.

Kyselyn toteutti Taloustutkimus 12.–24. maaliskuuta. Tulokset perustuvat 2  070 iältään 18–79-vuotiaan suomalaisen vastauksiin.

Tuoreimmat aiheesta

EU