Ennen talvea tarvitaan kolmas rokoteannos, uskoo Moderna – deltamuunnos ja sisätiloihin siirtyminen lisäävät rokotettujen tartuntoja

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämetin mukaan Suomen sisäisellä laumasuojalla ei ole merkitystä, sillä ulkomailla laumasuojaa ei saavuteta 1:57
Katso myös: Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämetin mukaan Suomen sisäisellä laumasuojalla ei ole merkitystä, sillä ulkomailla laumasuojaa ei saavuteta

Spikevax-koronarokotteestaan tunnettu lääketeollisuusyhtiö Moderna uskoo, että ihmiset joutuvat ottamaan kolmannen annoksen yhtiön valmistamaa koronarokotetta ennen talvea.

Yhtiö uskoo, että koronaviruksen deltamuunnoksen yleistyminen tulee johtamaan myös läpimurtoinfektioiden, eli rokotettujen sairastumisten, yleistymiseen, kertoo The Hill.

Rokotevalmistaja ilmoitti torstaina, että sen koronarokote tarjoaa 93-prosenttisen suojan oireilevaa tautimuotoa vastaan vielä puoli vuotta ensimmäisen annoksen saamisen jälkeen.

Vaikka rokote säilyttää korkean suojatason kuuden kuukauden ajan, sen teho heikkenee ajan myötä. Kun lisäksi helposti tarttuva deltamuunnos valtaa alaa, Moderna uskoo kolmannen rokoteannoksen olevan tarpeellinen suoja vakavaa tautimuotoa vastaan.

– Uskomme, että deltamuunnoksen voimistunut tartuntakyky, rajoitusten noudattamiseen väsyminen ja vuodenaikojen vaikutukset (sisätiloihin siirtyminen) tulevat lisäämään läpimurtoinfektioiden määrää rokotetuilla, Moderna kertoo verkkosivuillaan.

Yhtiö aikoo viimeistellä hakemuksensa rokotteensa täydeksi hyväksymiseksi Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolla tässä kuussa.

Valkoinen talo kirittää tehosteannoksia

Valkoisen talon korona-asiantuntija Anthony Fauci sanoi torstaina, että Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin hallinto pyrkii saamaan uudet tehosteannokset immuunipuutteisille yhdysvaltalaisille ”niin pian kuin mahdollista”.

– On äärimmäisen tärkeää, että voimme antaa tehosteannokset näille henkilöille. Työskentelemme nyt sen parissa ja toteutamme sen niin pian kuin mahdollista, koska meille ja henkilöille, joita asia koskee, tämä on erittäin tärkeää, Fauci sanoo The Hillille.

The Hillin mukaan myös Israel, Ranska ja Saksa aikovat tarjota tehosteannoksia immuunipuutteisille ja ikäihmisille. Tämä on vastoin Maailman terveysjärjestön (WHO) toiveita.

WHO haluaisi, että tehosteannosten kanssa maltettaisiin syyskuuhun asti, jotta köyhät valtiot ehtisivät ensin rokottaa suuremman osan väestöstään.

Lue myös:

    Uusimmat