Yhdysvalloissa aloitetaan kolmannen koronarokoteannoksen antaminen syyskuussa – syynä rokotteen heikkenevä teho

Yhdysvallat kertoo aloittavansa koronarokotteiden lisäannosten antamisen asukkaille syyskuussa.

Yhdysvaltain johtavien terveysviranomaisten mukaan syynä on se, että koronarokotteiden suojaava teho heikkenee ajan saatossa.

Tehosteita saisivat sellaiset täysin rokotetut ihmiset, joiden toisesta rokoteannoksesta on kulunut kahdeksan kuukautta, todettiin keskiviikkona lausunnossa, jonka takana olivat muun muassa Yhdysvaltain tautikeskus CDC sekä elintarvike- ja lääkevirasto FDA.

Tehosteita ovat ensimmäisten joukossa saamassa esimerkiksi terveydenhuollon työntekijät sekä iäkkäät ihmiset, jotka rokotettiin ensimmäisinä ja joiden toisista annoksista on kulunut eniten aikaa.

Terveysviranomaisten mukaan tehoste tarvitaan, jotta rokotusten tuoma suoja pysyy mahdollisimman korkealla tasolla ja kestää pitkään.

"Lisää pelastusliivejä heille, joilla niitä jo on"

Maailman terveysjärjestö WHO puolestaan ennätti keskiviikkona tyrmäämään vauraiden maiden suunnitelmat antaa kansalaisilleen ylimääräisiä tehosterokotuksia tilanteessa, jossa miljoonat ihmiset eri puolilla maailmaa ovat yhä ilman ensimmäistä annosta.

WHO ilmoitti kannastaan ennen yhdysvaltalaisviranomaisten lausuntoa, kertoo uutistoimisto AFP.

–  Suunnitellaan siis, että annetaan lisää pelastusliivejä ihmisille, joilla niitä jo on, mutta jätetään samalla hukkumaan ne, joilla ei ole yhtään pelastusliivejä, WHO:n terveyshätätilanteiden johtaja Mike Ryan kuvaili medialle Genevessä.

WHO:n mukaan ylimääräisten tehosteannosten tarpeellisuudesta ei toistaiseksi ole tarpeeksi tieteellistä näyttöä.

WHO pyysi aiemmin tässä kuussa rikkaita maita lykkäämään suunnitelmiaan antaa ylimääräisiä rokoteannoksia, mutta pyyntö on pitkälti kaikunut kuuroille korville.

Yhdysvalloissa hallinnon edustajat vakuuttivat keskiviikkona, että maa pystyy sekä antamaan tehosterokotuksia väestölleen että auttamaan köyhempiä maita rokotteiden saannissa, kertoo uutiskanava CNN.

Valkoisen talon koronatoimia johtava Jeff Zients sanoi, että samaan aikaan kun Yhdysvallat suunnittelee jakavansa sata miljoonaa tehosteannosta omassa maassaan, se aikoo antaa 200 miljoonaa rokoteannosta muiden maiden käyttöön.

Lue myös:

    Uusimmat