Mainos

Ennätyksellisen suosituissa kulutusluotoissa lukuisia riskejä: "Markkinointi aggressiivisempaa, korot voivat nousta korkealle"

2:33

Suomalaiset ovat hullaantuneet riskialttiisiin kulutusluottoihin. Suomen Pankin asiantuntija pitää poikkeuksellisena, kuinka nopeasti etenkin vakuudettomien kulutusluottojen suosio on kasvanut.

– Näin kovia kasvulukuja ei ole nähty vuonna 2010 alkaneen tilastoinnin jälkeen, ekonomisti Markus Aaltonen kertoi MTV3:n Kymmenen Uutisissa.

Aaltosen mukaan kyseistä luottojen kohdalla voidaan jo puhua ylikuumenemisesta.

– Kulutusluottokanta on yhteensäkin kasvanut näin kovaa vauhtia vuosina 2004-09, Aaltonen jatkaa.

Mutta mikä on vakuudettomien kulutusluottojen salaisuus? Aaltosen mukaan niiden tarjonta on monipuolistunut ja helpottunut – esimerkiksi lomamatkaa varatessa luoton saa hankittua muutamalla klikkauksella.

– Markkinointi on muuttunut huomattavasti aggressiivisemmaksi.

Kuumentuneesta luotonotosta on syytä olla Aaltosen mielestä huolissaan.

– Vauhti on poikkeuksellisen kovaa. Esimerkiksi Asiakastiedon mukaan kulutusluotot usein johtavat maksuhäiriökierteeseen, Aaltonen selventää.

Norjalaisilta miljardiluotto suomalaisille

Vakuudettomat kulutusluotot on yleensä sidottu vaihtuvakorkoisiin korkoihin asuntolainojen tapaan. Aaltosen mukaan kulutusluottokorot ovat jo lähtökohtaisesti muita korkeampia, ja "kuplan puhjetessa" voivat nousta vieläkin korkeammalle.

Aggressiivisesta markkinoinnista Aaltonen nostaa esimerkiksi norjalaisyhtiöt, jotka ovat myöntäneet suomalaisille kotitalouksilla kulutusluottoja jo lähes miljardilla eurolla. Tähän sisältyy lisäriskejä.

– Rajan yli lainaavien pankkien ongelmana on tilastointi sekä se, etteivät ne ole suomalaisessa valvonnassa, joten seuraaminen on tällä hetkellä hankalaa, Aaltonen päättää.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.