Englantia taitamaton voi kokea eriarvoisuutta

Kansalaisten suhteesta englannin kieleen ei ole missään tehty yhtä kattavaa selvitystä, vaikka kieli yleistyy Suomen lisäksi muissakin ei-englanninkielisissä maissa.

Suomalaisten englannin kielen käyttöä ja kieliasenteita selvitetään tänä syksynä laajalla valtakunnallisella kyselytutkimuksella.

Selvityksen laativat yhteistyössä Jyväskylän yliopisto ja Tilastokeskus. Kansalaisten suhteesta englannin kieleen ei ole missään tehty yhtä kattavaa selvitystä, vaikka kieli yleistyy Suomen lisäksi muissakin ei-englanninkielisissä maissa.

Kysely selvittää, millaisissa tilanteissa suomalaiset englantia käyttävät ja mitä se heille merkitsee.

Professori Sirpa Leppänen toivoo, että kyselyyn vastaisivat myös ne, jotka eivät osaa englantia tai osaavat sitä vain vähän. Kaikilla kansalaisilla ei ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia oppia ja käyttää englannin kieltä. Tutkijoita kiinnostaakin, luoko tämä kokemuksia eriarvoisuudesta.

Leppäsen mukaan tutkimuksella on paljon annettavaa kieli- ja koulutuspoliittiselle keskustelulle. Englannin leviämisestä Suomessa on keskusteltu paljon ja uhkakuviakin on maalailtu, mutta asiasta ei ole tutkimustietoa.

Kysely postitetaan 3000:een suomalaiskotiin huomenna. Tuloksia on luvassa ensi vuoden alussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat