Energiateollisuus EU:n ilmastokriteereistä: Vesivoima asetetaan eri koriin tuulen ja auringon kanssa

Irtoavat tuulivoimaloiden siivet huolestuttavat Kristiinankaupungissa 2:04
Irtoavat tuulivoimaloiden siivet huolestuttivat viime syksynä Kristiinankaupungissa

Energiateollisuuden mukaan bioenergian kestävyyskriteerit ovat ristiriidassa olemassa olevan lainsäädännön kanssa, mikä voi aiheuttaa investointiepävarmuutta.

Euroopan komissio julkaisi tänään kestävän rahoituksen taksonomian ilmastokriteerit.

EU on työstänyt kestävän rahoituksen taksonomiaa yli kaksi vuotta.

Taksonomiassa luokitellaan, millaisilla ehdoilla eri energiantuotantomuotoja voidaan kutsua kestäviksi sijoitustuotteiksi jatkossa.

Parhaiksi rahoituskohteiksi on luokiteltu aurinko- ja tuulivoima.

Vesivoiman ja bioenergian rahoitus saattaa päätettyjen kriteereiden johdosta vaikeutua jatkossa, arvio Energiateollisuus tiedotteessaan.

– Tämä asettaa mittavan haasteen suomalaiselle energiantuotannolle, jossa pääomakustannukset muodostavat huomattavan osan kuluista. Ydinvoiman ja maakaasun kestävyys arvioidaan myöhemmin omassa prosessissaan, tiedotteessa todetaan.

– Energia-alan kannalta olisi tärkeää, että päästöttömät tuotantomuodot olisivat samalla viivalla haettaessa rahoitusta, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

Hänen mukaansa vesivoiman ja bioenergian asettaminen eri koriin tuulen ja auringon kanssa, ja ydinvoiman erottaminen kokonaisuudesta on takaisku ilmaston hyväksi tehdylle työlle.

Energiateollisuuden mukaan vesivoiman kriteeristö on tulkinnanvarainen, eikä siitä voi tehdä suoria johtopäätöksiä. Tämä luo epävarmuutta, miten kriteerien ehtoja sovelletaan käytännössä.

Järjestön mielestä bioenergian kestävyyskriteerit ovat ristiriidassa olemassa olevan lainsäädännön kanssa, mikä voi aiheuttaa investointiepävarmuutta.

Lisäksi ydinvoiman ja kaasujen erillinen arviointi vaarantaa tasapuolisen kohtelun muiden päästöttömien ja vähähiilisten energiamuotojen kanssa.

– Ydinvoiman elinkaaripäästöt ovat samaa luokkaa tuuli- ja aurinkovoiman kanssa, järjestö muistuttaa.

– Kestävän rahoituksen taksonomian tulisi pohjautua tieteeseen eikä politiikkaan, jottei vaaranneta ilmastotavoitteiden saavuttamista, toteaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Taina Wilhelms.


Lue myös:

    Uusimmat