Vapaaehtoisen maanpuolustuksen resurssit ja energia puhuttivat eduskunnan kyselytunnilla.
Oppositiopuolue perussuomalaisten kansanedustajat kysyivät, aikooko hallitus turvata vapaaehtoisen maanpuolustuksen resursseja.
– Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, suomalaisten maanpuolustustahto alkoi näkyä. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kurssit täyttyvät nopeasti, eivätkä kaikki halukkaat mahdu mukaan, sanoi Leena Meri (ps.).
Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan myös vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ollaan lisäämässä resursseja.
Kehysriihessään hallitus päätti lisätä puolustusmäärärahoja yhteensä noin 2,2 miljardilla eurolla vuosille 2023-2026.
Lue lisää: Hallitus sai suunnitelmansa valmiiksi – Suomi käyttää rahaa maanpuolustukseen, mutta 370 miljoonan euron leikkaukset toteutetaa
Perussuomalaisten Petri Huru kysyi, onko hallituksella valmiutta muuttaa aselakia niin, että se helpottaisi reserviläisten aseiden hankintaa.
– Ukrainan tilanne on nostanut maanpuolustustahtoa ja reserviläistoimintaa Suomessa. Kentällä koetaan, että vapaaehtoistoiminta on sekava himmeli, jota erilaiset säädökset ja aseiden hankinnan hankaluus haittavat.
Kaikkosen mukaan aseiden hankinta Suomessa ei voi olla "villiä ja vapaata", mutta puolustusministeriö on laittamassa vireille lakiuudistushankkeen asiaan liittyen.
Kokoomuksen Timo Heinonen kysyi, voitaisiinko puolustusvoimien aseita käyttää jo tulevana kesänä maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutuksiin.

