Felimina Rotundon, 100, mielestä työnteko ja ihmisten kanssa toimiminen pitää mielen nuorena. Hän on ollut työelämässä 85 vuotta.
New Yorkin osavaltiossa asuva Felimina Rotundo on 100-vuotias rouva New Yorkin Buffalosta, joka tekee Today.comin mukaan töitä kuutena päivänä viikossa ja 11 tuntia päivässä.
– En usko eläköitymiseen, Rotundo sanoi Todaylle.
– Mielestäni 65-vuotias on vielä nuori. Jos olisin jäänyt eläkkeelle 65-vuotiaana, mitä olisin tehnyt kaikki nämä vuodet? Olisin tullut hulluksi! Teen töitä koska rakastan ihmisiä. Haluan olla ihmisten ympäröimänä.
Jos kuva ei näy, katso se täältä
Työnteko pitää nuorena
Rotundo työskentelee pesulassa maanantaista lauantaihin aamukuudesta iltaseitsemään. Hänen työnkuvaansa kuuluu vaatteiden peseminen ja viikkaaminen. Rotundo uskoo työnteon pitävän hänet nuorena.
– Tämän takia vanhainkodit ovat täynnä sairaita ihmisiä. Heillä ei ole tarpeeksi tekemistä ja siksi heidän mielensä rappeutuvat.
100 vuotta elokuussa täyttänyt Rotundo on tehnyt töitä kaikkiaan 85 vuotta. Sen ohella hän on kasvattanut kaksi lasta miehensä kanssa, joka työskentelee baarimikkona.
– Ensimmäinen työpaikkani oli kenkätehtaalla Pennsylvaniassa. Olin silloin 15-vuotias, Rotundo kertoo.
– Se oli melkein kuin orjatyötä. Palkkani oli 10 dollaria viikossa, ja tein työtä 40 tuntia. En kuitenkaan koskaan valittanut. Olin iloinen, että minulla oli töitä.
Lama opetti selviämään
Rotundo oli teini-ikäinen, kun suuri lama iski Yhdysvaltoihin 1930-luvulla. Hänen mukaansa lamalla oli suuri vaikutus hänen työmoraaliinsa.

