Läheiset kuvailevat viikonloppuna kadonnutta Emil Nurmea, 20, ystävälliseksi ja tunnolliseksi nuoreksi mieheksi, joka ei ikinä katoaisi ilmoittamatta läheisilleen. Hänen lähipiirinsä kuuluva muusikko ja klovni Pelle Positiivina tunnettu Mikko Kartano yrittää nostattaa sosiaalisessa mediassa talkoohenkeä nuorukaisen löytämiseksi.
Emil Nurmen hyvä ystävä näki kadonneen miehen viimeksi lauantai-iltana, kun he jonottivat ravintola Kappeliin Helsingissä. Sisällä ravintolassa he erosivat viettämään iltaa hieman eri kaveriporukoihin. Ystävykset olivat viettäneet alkuillan yhdessä, ja he saapuivat ravintolalle samalla taksilla.
– Mitään poikkeavaa hänessä ei ollut havaittavissa. Hän oli aloittelujuhlissakin hyvillä mielin, ystävä kertoo MTV Uutisille.
Ravintolaan jonottamisen jälkeen ystävä ei ole Emilistä kuullut.
Läheinen: En ole löytänyt hänestä yhtäkään negatiivista puolta
Emilillä oli katoamispäivänään varusmiespalvelusta enää kymmenen päivää jäljellä. Ystävä kertoo hänen suhtautuneen armeijaan samalla tavalla kuin kuka tahansa varusmiespalvelustaan suorittava nuori.
– Tottakai välillä armeijan käyminen voi tuntua pahalta, mutta ei se hänelle mitenkään vaikeaa ollut. Hän oli erittäin ahkera ja kertoi aina innoissaan inttijuttuja.
Ystävän mukaan Emil oli ollut viime aikoina täysin normaali itsensä. Hänessä ei ollut havaittavissa mitään muutosta tai outoa käytöstä, joka olisi saattanut ennakoida katoamista.
Emilin toisen läheisen kuvailu kadonneesta nuorukaisesta on hyvin samansuuntainen.

