"En halua olla taakka" – yksinäisen lesken koskettava avunpyyntö leviää Facebookissa
Englantilainen Facebook-sivu jakoi yksinäisen miehen kirjeen.
Kuten niin monet muutkin, myös Raymond viettää joulua yksin. Surullisen kirjeen Facebookissa jakaneesta miehestä tunnetaan vain etunimi, Daily Mail kertoo.
Englantilainen Prestwich People -yhteisösivu jakoi 17.12.2015 Raymondin kirjeen. Mies kertoo pelkäävänsä yksinäistä joulua, sillä hän on jäänyt leskeksi vähän aikaa sitten.
Jos teksti ei näy, katso se täällä.
"Menetin vaimoni aiemmin tänä vuonna ja pelkään ensimmäistä joulua ilman häntä. Ainoa poikamme on aikuinen ja hänellä on oma perhe, hän asuu Australiassa eikä voi palata kotiin jouluksi. En voi matkustaa koneella niin kauas tavatakseni hänet.
En halua olla taakka, mutta onko yhteisöllänne joulupäivänä tapaamisia, joihin voisi nmennä, jotta minun ei tarvitsisi syödä joulupäivällistä yksin? Arvostan suuresti kaikenlaista apua. Asun Prestwichissä.
Terveisin, Raymond"
Nyt jo sadat ihmiset ovat nähneet kirjeen ja kutsuneet Raymondin kotiinsa jouluksi. Monet mediat ovat tarttuneet tarinaan, ja Facebook-sivu onkin ollut ruuhkautunut. Prestwich People ei ole vielä saanut Raymondilta vastausta, mutta kiittää ihmisiä sydämellisistä tarjouksista.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Lähde: Dailymail.co.uk
Uusimmat
-
08:30
Moottoriurheilutähti Lindsay, 26, ei sulattanut neuvoa bikinikuvien julkaisusta: "Voin olla kova kuljettaja, vaikka minulla on tekokynnet"
-
08:22
Orpo: Yksityistä sektoria tarvitaan vahvemmin mukaan soteen: "Mikään kapasiteetti ei riitä julkisessa" – suora lähetys käynnissä
-
08:18
Inflaatio hidastui toukokuussa – ruoka kallistui eniten
-
07:54
Florida Panthersin yllättämä NHL-seura palkkasi uuden seurapomon
-
07:21
Sauli Niinistö matkaa Brasiliaan ja tapaa maan presidentin
-
07:01
Suomen tuntematon urheilusuuruus palaa maajoukkuepaitaan – "Jäämies" noussut lajilegendaksi maailmalla
-
06:57
Venäjä jatkoi ilmaiskuja Kiovaan, kolmen ihmisen kerrotaan kuolleen – MTV seuraa sotaa
-
06:55
Ismo Alangon bändikaverit tekivät aikoinaan Zen Cafén jäsenille festarikepposen: "Siitä tuli kallis lasku"
-
06:45
Millaiset tekijät vaikuttavat koiran luonteeseen? Rotu ei määritä kaikkea
-
06:39
Sevilla palasi taas Eurooppa-liigan valtiaaksi – pettynyt Jose Mourinho kohahdutti tempullaan
-
06:30
Hyundai-pomolta maukas viesti Teemu Suniselle? "Tärkeä osa tiimiämme nyt ja tulevaisuudessa"
-
06:08
Asiantuntija ei usko puheisiin "Putinin kokin" vallankaappausaikeista: "Hän ei ole sotapäällikkö"
-
06:01
SM-liigan sensaatiomestari turmion tiellä: Johtoporras pakenee ja pelaajat välttelevät – Sihvonen: "Ei kenenkään käsissä"
-
06:00
Kesän leväennuste: Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi
-
05:44
Ravintola-ala: Valtaosa ulkomaisista työntekijöistä tienaa alle 1 600 euroa – tässä syy
-
05:34
Yksityisen sosiaalipalvelualan lakko laajenee tänään
-
05:33
Kolmevuotias lapsi rimpuili rattaissa, äiti läimi avokämmenellä, kiroili ja karjui – sivullinen soitti hätäkeskukseen
-
05:20
Edustajainhuone hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
Lataa lisää