Emma Kimiläisen kilpakumppanilta estettiin pääsy Yhdysvaltoihin – päätöksellä rankat seuraukset uralle?

Formulasarja W Seriesin venäläiskuljettaja Irina Sidorkova ei aja kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa Texasin Austinissa. Yhdysvallat eväsi Sidorkovalta maahanpääsyn.

Venäjän Karjalasta Petroskoista kotoisin oleva Sidorkova kertoi keskiviikkona sosiaalisen median tileillään, että hänen kautensa W Seriesissa on ohi.

– Minulta evättiin USA:n viisumi, vaikka minulla on ammattiurheilijana asema kansallisen edun poikkeustapauksena, Sidorkova kirjoitti.

Yhdysvallat keskeytti viisumien myöntämisen venäläisille viime toukokuussa, mutta päätökseen sisällytettiin poikkeuksia muun muassa diplomaatteja ja ammattiurheilijoita varten.

Samaa ongelmaa ei ollut F1-kisoihin Austiniin matkustavalla Nikita Mazepinilla. Venäläiskuski ajaa amerikkalaisen Haas-tallin riveissä ja pystyy kilpailemaan myös tulevana viikonloppuna normaalisti.

18-vuotiaalle Sidorkovalle Yhdysvaltain viranomaisten päätös voi koitua kohtalokkaaksi. W Series tiedotti juuri viime viikolla, että sarjan tämän kauden kahdeksan parasta saavat automaattisesti ajopaikan tulevalle kaudelle, kun sarja siirtyy kokonaan yksityistalleihin.

Sidorkova on kaksi kisalähtöä ennen kauden loppua sarjassa seitsemäntenä. Hänen takanaan 13 pisteen sisällä ovat espanjalaiset Belen ja Marta Garcia. Suomen Emma Kimiläinen on tiukasti kiinni W Seriesin kolmossijassa 75 pinnalla. Kärjessä ovat tasapisteissä Britannian Alice Powell ja Jamie Chadwick 109 pisteellä.

Austinissa ajetaan kaksi osakilpailua tulevana lauantaina ja sunnuntaina. Pisteitä jaetaan F1-sarjasta tutulla tyylillä: voittaja saa 25 pistettä, kakkonen 18 ja kolmonen 15. Tästä eteenpäin pisteet vähenevät 12-10-8-6-4-2-1.

2:46
Emma Kimiläinen kertoi syyskuussa tiimissään tapahtuneesta muutoksesta, joka oli suomalaiskuskille erittäin suotuisa.  

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja