F1

F1

Formulakausi käynnissä!

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Suomalainen formulalupaus loistovedossa Ralf Schumacherin tallissa – saanut osuvan lempinimen

Suomalaislupaus Elias Seppänen, 16, ajaa upeaa kautta Saksan ADAC Formula 4 -sarjassa.

Seppänen on US Racingin parhaana kuljettajana 12 ajetun kilpailun jälkeen sarjan pistetaulukossa kolmantena. 152 pistettä kasanneella Seppäsellä on vyöllään yksi voitto, kaksi kakkossijaa ja kolme kolmossijaa.

Sarjan kakkossija on aivan suomalaisen ulottuvilla, sillä toisena oleva Yhdysvaltain Jak Crawford on vain kaksi pistettä edellä. Sarjaa johtavaan brittipilotti Jonny Edgariin suomalaisella on takamatkaa 32 pinnaaa.

"Mr Consistency"

Seppänen jäi viikonlopun avauskisassa Saksan Nürburgringillä vasta ensimmäistä kertaa pisteiden ulkopuolelle, kun hän joutui keskeyttämään teknisen vian vuoksi.

– Turhaan häntä ei olekaan kehuttu Mr Consistencyksi, eli hän on ajanut tasaisen varmasti pisteille yhdessätoista kisassa kahdestatoista, Seppäsen tiedotteessa maalataan.

Seppänen huuhtoi pettymyksen lauantaina sadekelissä tyylikkäästi kaasuttelemalla ensin toiseksi. Lauantain toisessa sadekelissä käydyssä kisassa hän oli viides. 

Seppänen lähti lauantain toiseen kisaan käännetyn lähtöjärjestyksen vuoksi seitsemännestä ruudusta ja teki tiedotteensa mukaan nousua kohti kärkeä, kunnes radalle tuli Joshua Dürksenin pyörähdyksen vuoksi turva-auto ja sen perässä ajettiin loppuun saakka.

Seuraavat kisat lokakuun puolivälissä

Menestyksekkäästi Kaakkois-Aasian Formula 4- sekä Formula Academy Finland -sarjoissa viime kaudella ajaneen Seppäsen voi arvioida olevan Saksassa hyvissä käsissä, sillä hänen edustamaansa US Racingia johtavat entinen F1-kuski Ralf Schumacher ja AMG DTM Mercedeksen entinen tekninen johtaja Gerhard Ungar.

– Meillä oli Eliaksen kanssa useita testipäiviä, jolloin hän näytti ja osoitti täyden potentiaalinsa. Elias on nopea kuljettaja, jolla on taito integroitua nopeasti tiimiin ja saada yhteistyö toimimaan. Nämä ominaisuudet ovat nuorelle kuljettajalle erittäin tärkeitä onnistuneen kauden saamiseksi, Schumacher kertoi aiemmin tänä vuonna Seppäsen sopimuksen julkistamisen yhteydessä.

Saksan Formula 4 -sarjaa on jäljellä vielä kolme kilpailuviikonloppua, joista kussakin ajetaan tuttuun tapaan kolme osakilpailua. Sesonki jatkuu lokakuun puolivälissä Itävallan Red Bull Ringillä.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja